Väinö tuli toisen nimisenä luokseni, se oli kuusi kuukautta vanha, melkein 7. Edellisessä kodissa se oli osoittanut jo urosakitan elkeitä ja oli oppinut koirapuistossa selviytymään parhaan taitonsa mukaan, jossa se kävi päivittäin pienestä pennusta asti. Sen harteilla oli ison koiran taakka. Kasvattaja halusi Väinön minun luokseni kuntoutukseen.
Keksin uuden nimen koska halusin vanhan suomalaisen nimen. Kasvattajalla on Marttaa, Huldaa, Suloa, Karpoa,... Mieleen tuli Väinö Linna, mikäs sen positiivisempi mielikuva ihmisille? Lisäksi Väinöstä tulee mieleen totta kai J. Karjalainen, josta saatiin lisää symboliikkaa. Karjala, Etelä-Karjala, johon Väinö kuntoutukseen on muuttanut. Jukka alkoi kutsua Väinöä Väiskiksi, jolloin tajusin vielä lisää: Väiski Vemmelsääri. Väinöllä kun oli noiden jalkojen kanssa vähän pientä ongelmaa ja tietyissä asennoissa se aika vemmelsääri olikin.
Kiska on dominoivin koira jota olen tavannut. Melkein 15 vuotta sitten en todellakaan aavistanut millaisen nartun pentulaatikosta nostin. Siitä on iso apu kuntoutuskoirille, vähän niin kuin Cesar Millan käyttää Daddya. Kiskan tullessa paikalle koirat ottavat lakin päästään ja pyörittelevät sitä niiaten kourissaan. Koirakoulussa Kiskaa ei voida pitää ohitustreeneissä häiriökoirana, koska emme yksinkertaisesti saa koirissa aikaan kunnon reaktiota josta voisimme oikaista ja asiakasta neuvoa. Jos koira ohituksessa niiaa ja kumartaa, miten asiakas kotonaan koiraa ohjaa jos ei ole neuvoa saanut? Pahimmatkin remmirähjät vain höhhäävät ja uteliaina tuijottavat. Siksi ohituskoirana tarvitaan joku "normaali" koira. Tässä siis pieni pohjustus, että mikä laumavahvistus minulla on.
Perjantaina kävin moikkaamassa Väinöä kasvattajan vanhemmilla. Istuimme sisällä jutellen ihmisten kesken ja koira sai härkkiä minua miten halusi. Olin huomioimatta sitä, jolloin osoitin koiralle etten pitänyt sitä minään. Vältin katsekontaktia ja loin siihen sanatonta suhdetta. Koira ei saanut minusta mitään irti ja muutaman kerran käytyään sen asenne muuttui hieman kysyväksi. Se lähestyi kysyen, jolloin tiukka katse, murahdus ja hampaan paljastus sai sen perääntymään. Aiemmin se ei olisi onnistunut, vaan se olisi nauranut murahdukselleni ja ollut tyytyväinen, että sai minussa reaktion. Olin luonut jo suhdetta siihen, tarkkaillen ja kommunikoiden. Kun se ymmärsi mitä minä saatan ehkä olla, se jätti minut kunnioittavasti rauhaan. Myöhemmin kutsuin sen luokseni ja lähdin ulkoilemaan.
50 metriä matkaa dominoiden sai sen taipumaan. Ensimmäisen kerran, kun tapasin sen, reilu kolmikuisena, se jo alkoi nauttia dominoinnistani ja siitä, että sillä on rajat ja rajat luovat turvallisuutta. Nyt huomasin, että Väinöstä on toden totta tullut aikuinen. Se ei antanut enää niin helposti periksi, mutta kun se antoi, se antoi antaumuksella. En käyttänyt yhtään fyysistä pakotetta, ainoastaan henkistä dominointia ja dominoivia eleitä.
Kävellessä Väinö alkoi lopulta vähän vilkuilla kysyen meneekö nyt hyvin ja mitä muuta haluan sen tekevän. Vetäen se yritti pyrkiä hajuille ja keksin tehdä itsestäni hyödyllisen: en laskenut hajulle hihna kireällä pyrkivää koiraa, vaan vaihdoin suuntaa ja pyysin tulemaan mukana ja osoitin toiselta tien penkalta hyvät hajut, johon koira tuli hihna löysällä. Hihnassa se ei vedä kuin hinaaja, mutta liikaa hihna kiristyy. Hihnakurin aika on muutaman päivän päästä, ensin luodaan lisää suhdetta.
Vieras koira tuli vastaan ja syvä puuskaus nenän kautta ja pieni pukkaisu riitti ilmoittamaan Väinölle, että turha muuten yrittää. Syljin myös koiran omien kusien päälle ja ruovin, koira suorastaan vaikuttui. Pienillä kikkakolmosilla osoitin sille olevani kova tyyppi. Useinhan koiraa kusetetaan niin, että koira pysähtyy ja ihminen odottaa etuviistossa, koira lähtee ja sitten lähdetään itse samaan aikaan. Näin koiralle luovutetaan asemapaikka mukisematta ja lähdetään heti liikkeelle koiran halutessa.
Miten sitten? Koiran pysähtyessä hajulle kierrät sen taakse odottamaan. Koira jatkaa matkaa, odotetaankin yksi sekunti, koira joutuu pysähtymään, koska sinä olet pysähdyksissä ja sitten vasta lähdetään.
Liian varhainen koirapuistoilu on ollut vähällä tehdä Väinöstä "koirien koiran" joka on aina ongelma, kun halutaan luoda omistaja-lemmikki -suhdetta. Ihminen ei ole ollut niin tärkeä asia Väiskille. Se luotti ennemmin koirien väliseen kommunikaatioon.
Sisällä Väinö on rauhallinen ja tyyni, makoilee ja venyttelee matolla tyytyväisenä. Se otti pöydänjalkaa vähän suuhun ja sormien napsautus sai sen loppumaan. Siitä tulee tosi kiva koira.
__
Hain poitsun kotiin. Lähdin sen kanssa yksin lenkille ja sanelin taas samoja sääntöjä kuin pari päivää aikaisemminkin. Kun lenkin aikana koira taipui ja oli rento, hengitin syvään ja rauhallisesti osoittaakseni koiralle mielihyvääni. Väinö alkoi heiluttaa häntää, eli se on nk. hengityskoira. Koira, joka reagoi hengityksen muutoksiin. Kaikki koirat ovat hengityskoiria, toiset enemmän, toiset vähemmän. Hengityksen tärkeyttä on testattu koiraohituksissa: hyökkäävä koira pidättää hengitystään - jännittynyt ihminen pidättää hengitystään. Minkä viestin hengityksen pidätys antaa narun päähän?
Väinö siis oli tyytyväinen, koska minä olin tyytyväinen. Erinomainen palkkio koiralle dominoinnin jälkeen. Jos dominoinnin tai kiellon jälkeen kehutaan koiraa, ne ketjuttuvat helposti. "Kannattaa tehdä väärin saadakseen kehun/palkan." Tyytyväinen omistaja on näissä tilanteissa parempi. Esimerkiksi koira ylittää pihan rajan, annetaan nopea palaute ja heti kun koira tottelee, käännetään katse pois ja hengitetään rentona. Samaa tekevät koirat; palaute kestää sen sadasosasekunnin, sen jälkeen kaikki ovat muina miehinä. Ihmisillä on tapana jäädä tuijottamaan koiraa että "uskotkos hitto! Ja kehtasitkin! Otan tämän henkilökohtaisena loukkaksena!" Koira paineistuu ja ihminen vaikuttaa epätasapainoiselta tai epäreilulta. Sama pätee ei:n karjumiseen.
Kehut ja palkat voivat tulla silloin, kun koira vaikka itse oikaisee esimerkiksi kireää hihnaa löysälle tai jos sitä pyydetään taakse, sivuille tai laitaan. Ohjeen jälkeen suorituksesta ilman muuta siis kehu, mutta ärähdyksen/kiellon jälkeen ei.
Rento koira, joka on ihmisen hallinnassa, on valmis liittymään laumaan. Jukka kävi hakemassa Kiskan ja taluteltiin niitä. Tuijottelusta ja höhhäilystä tuli palaute (ärähdys ja tönäisy), mutta uteliasta katselua vahvistettiin. Uteliaan koiran katselun erottaa siitä, että suu saattaa olla auki, nenä käy, korvat ovat kuulolla. Jos korvat ovat tanassa ja sanot koiralle "hei tuu tänne päin" ja se kuulee ja tulee, ei ole tarve kieltää. Nenän käyminen taas osoittaa tutustumista, arvioimista ja jos nenä pysähtyy pitkäksi aikaa, on koira "lukinnut" kohteen. Se on silmä kovana, korvat tanassa, valmis reagoimaan.
Joskus koirat oppivat kiellosta jättämään tiettyjä asioita väliin. Esimerkkinä korvien nostelu, josta on kielletty, alkaa koira olemaan höristelemättä korvia, mutta nostaa hännän tanaan. Kun myös hännästä aletaan kieltää, se nostaa kaulaansa, kun kaulasta aletaan kieltää, se tuijottaa tiiviisti jne. Riippuu koirasta miten hyvä se on oikomaan mutkia suoriksi.
Kun koirat kulkivat toistensa hajuja pitkin ja kävelivät rinnakkain lopulta uskoen ärähdyksiäni jossa kielsin niitä ottamasta kosketuskontaktia, oli hyvä sauma laskea koirat irti. Ne suhtautuivat toisiinsa rennosti ja niiden mielentila oli hyvä. Kun olin lähellä, en laskenut kumpaakaan toistensa luokse. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa, että Kiska menisi minun ohitseni korvat pystyssä ja häntä kohti taivasta. Vaikka sen pitää se tehdä uudelle tulokkaalle, se ei saa astua varpailleni. Myöskään en voinut pettää Väinön orastavaa luottamusta laskemalla toista koiraa sen "kimppuun". Kun Kiska oli mennyt kauemmas minusta, pyrki Väinö Kiskan lähelle ja nyt ne saivat tehdä oman ratkaisunsa. Jos Väinö hakeutuisi luokseni, olisin taas sen apuna. Kiska tuli Väinöä vastaan häntä heiluen, kaula pitkällä, korvat pystyssä. Ne nuuskivat toisiaan ja Kiska asetti kuononsa Väinön säkälle. Väinö laski hännän ja Kiska oli työnsä tehnyt. Väinö purki tilanteen nuuskimalla maata ja Kiska rentoutui. Kun Väinö alkoi liikkua, Kiska alkoi rajata sitä. Tämä on se, mitä ihmisen tulisi tehdä. Rajataan koiran aluetta ja menemistä. Kiska haukahti joka kerran, kun Väinö meni Kiskan asettaman rajan yli. Tämä on sisällä nk. näkymätön häkki, eli näkkäri.
Kun Kiska oli tehnyt asiat selväksi ja koirat pyrkivät hengailemaan kauempana toisistaan, laitoin Kiskan pois ja otin Hilman. Sama juttu, eli ensin lenkkiä ja kummankin hallintaa, sitten irti. Hilman olemus ei aiheuttanut Väinössä mitään kunnioitusta, mitä Kiskan pelkkä paikalle saapuminen teki. Hilma päätti pitää jääkautta. Se ei reagoinut mitenkään Väinöön, ei katsellut, ei mitään. Se nuuski omia menojaan ja osoitti Väinölle ettei se ole mitään. Tässä nähtiin oikein käytännössä näitä termien käyttöjä koirien itsensä kesken. Dominoinnilla ei ollut vaikutusta, joten ensin Hilma halusi Väinölle korvat päähän. Nyt toisena päivänä vasta se on alkanut murista Väinölle jos se tulee liian lähelle Hilman häkkiä ja ero on huomattava.
Kotiin tultaessa pidin Väinölle näkkäriä eteisessä. Lempeästi kielsin sitä tulemasta ja menin vaihtamaan vesikupin veden, riisuin ulkovaatteet, avasin telkkarin, ohjasin koirat omille paikoilleen, otin ruokaa sulamaan jne. touhuamista ja Väinö nökötti eteisessä. Jos se yritti tulla sieltä, ärähdin hieman. Jos se oli ehtinyt tulla rajan yli, pakotin sen kehollani perääntymään ja sanoin "ei tule", kun käännyin pois. Jossain vaiheessa vein sille vesikupin ja silitin dominoivasti. Koiran dominointisilitys on Jan Fennelin sanojen mukaan koiralle osoitus sen heikoista paikoista (päälaki ja niska), joilla ikään kuin sanotaan koiralle, että nämä ovat sinun heikot alueesi mutta minä en tee sinne pahaa. Yleensä koira tarjoaa persustaan, leukaa, mahan alustaa eivätkä siedä pään ja niskan rauhallista silittämistä. Ne ravistelevat ja pyrkivät pois tai huitovat tassulla. Väinö alkoi läähättää, painaa päätään maahan ja nuolla tassujaan. Mistään muualta silittäminen ei saanut tätä aikaan. Jatkoin rauhallista silittämistä kunnes koira luovutti ja lähdin näkkäristä pois. Väinö ei edes yrittänyt perään. Päästin sen sieltä pois ja se tuli hyvin rennosti ja kunnioittavasti muualle asuntoon.
Kiska piti Väinölle ensin jöötä vesikupin suhteen, keittiön suhteen, maton suhteen, sukan suhteen, hengittämisen suhteen,... Ajattelin ensin sen olevan liian törkeä ja aloin puuttua asiaan. Mitä kauemmin Väinö oli ollut sisällä, sen paremmin huomasin Kiskan (jälleen) olleen oikeassa. Näennäinen alistuminen on eri asia kuin oikea alistuminen ja Väinöllä oli ego ja olettamus kuitenkin aika korkealla, joten Kiskan höykytys ei ollut turhaa. Kun olin "auttanut" pientä pentu-rukkaa pahalta nartulta, se alkoi osoittaa Kiskalle murinalla ja näykkäisyllä mitä mieltä se oli sen dominoinnista. Menin välittömästi Kiskan avuksi dominointiin ja ärähdeltiin sille molemmat. Lopulta Kiska piti ihan omaa näkkäriään Väinölle puolen tunnin ajan :D Minun ei tarvinnut kuin makoilla sohvalla. Hilma oli edelleen jääkauden kannalla.
Kiskan näkkärin jälkeen Väinö haki makuupaikan, Kiska meni omaansa ja koko lauma nukkui ihan rauhalliset yöunet, välillä vaihtelivat paikkaa ja nukkuivat suht lähekkäinkin. Kiska on pitänyt Hilmallekin näkkäriä. Joskus olen lenkillä ajatellut, että nyt on saanut beagle pitkää siimaa ja käytös on alkanut muuttua rellestyksen puolelle. Tulemme sisään ja eteisestä poistuessa Kiska on ärähtänyt Hilmalle, joka on jäänyt eteiseen nököttämään, kunnes Kiska antaa sen tulla pois. Pitäisi vain luottaa tuohon mahtavaan elukkaan.
Sitten tein hihnakoulua. Väiski on sen verran elänyt pellossa, että murinasta se väistää ja näennäisesti alistuu, mutta muuten minun tottelustani ei ole hyötyä. Pelkkä "pelko" ei saa sitä tottelemaan, kunnioitus on ansaittava. Se ei kukkoile täällä, mutta en kuitenkaan ole sille vielä Aurinko. En lähtenyt koulimaan hihnakuria mitenkään kahtena ensimmäisenä päivänä, koska tiesin sen onnistuvan todennäköisesti vain puoliksi. Laitoin koiralle paksun kaulapannan ja annoin sen vetää. Tärkeää oli kuitenkin osoittaa, ettei hihnan kireydellä saanut mitään. Sen piti pysyä yhdellä laidalla ja minun napani toiselle puolelle menemisestä tuli välitön korjaus ja perään kehoitus mennä taas laitaan. Jos se kiskaisi hajulle, oli tärkeää etten horjunut milliäkään perään. Hyviä hauksia ja erinomaisia keskivartalolihaksia siis. Koira ei saanut vetää minua kuin rättiä perässään. Tällöin vetäminen ei ole niin iso hallinnan väline koiralle.
Yhtenä päivänä aika oli aavistukseni mukaan otollinen ja aamulenkki alkoi ensimmäisellä nyppäyksellä. Tarkoitus on "näykkäistä" koiraa kivuttomasti kaulan pitkistä lihaksista nyppäisemällä hihnaa ja kieltämällä tai murahtamalla samanaikaisesti uskottavasti, mutta rauhallisen varmasti. Jos nyppäisyn tekee niin, että hihnan kiinnityskohta on niskassa, väärinpäin, kaulan alla, mahdollinen ketju ylhäällä korvien takana tms., satutetaan koiraa eikä saavuteta mitään. Nyppäisy tehdään aivan kuin puolisoa hihasta nykäisemällä, että hei kuule minua. Nopea nyppäisy ranneliikkeellä, ei nykäistä koiraa puoli metriä ilmaan tai laiteta koiraa ulahtamaan. Nyppäisy ja kielto heti kun hihnan päässä tuntuu pienikin paine. Nyppäisy ei saa myöskään olla hihnan kiristämistä, vaan nopea reagoiminen koiran vetämiseen. Tämän jälkeen on tärkeää, ettei myöskään ihminen kiristä ikinä hihnaa ohjatakseen koiraa, kuten usein on tapana; koira vedetää sivuun tai hajulta pois mukaan. Jos koira ei tule kehoituksesta huolimatta mukaan ja hihna kiristyy taakse jäävän koiran takia, tulee nyppäisy ja kielto. Koira ei tiedä kuka hihnaa kiristi, joten jos ei tule kieltoa vaan se revitään mukaan, ja sitten koira menee eteen, kiristää hihnan ja saa nyppäisyn, se menee sekaisin. Mitä ihmettä minusta oikein haluat?!
Nyppäisy upposi Väinöön kuin veitsi voihin. Se mietti kyllä kiellon tulleen hihnan kiristämisestä, mutta ei ollut varma. Toisen kerran se testasi sitä ja kun etusormella pidin hihnan lenkkiä kiinni ja tunsin pienen paineen, nyppäisy ja kielto. Tämän jälkeen sitä piti välillä muistuttaa. 7-kuisella on kuitenkin aika paljon pennun innokkuutta, mutta Väinöön alkoi tehota pelkkä sanallinen muistutus siitä, että nyt on liikaa askelilla nopeutta.
Nyt oli tärkeää, että vaikka sen pitää kulkea hihna löysällä, on lenkkeilyn oltava silti sille mukavaa. Tarjoilin paljon hajuja ja annoin reilusti myöten käsi pitkällä ja mukaan menemällä pusikoihin ja tien laitaan. Kannattaa ennemmin myödätä kuin nyppäistä hajulle menevää koiraa, koska jos se nyppäisystä huolimatta pääsee hajulle, se saa silloin palkkion ja alkaa kovettaa itseään nyppäisylle. Aina kun koira saa, se vahvistaa sen hetkistä tilaa. Koiralle liikuntaa tärkeämpää on postien lukeminen ja sitä sille on tarjoiltava. Se osoittaa myös hyödyllisyyttäni, koska sallin ja kehotan sitä tekemään niin. "Hitto, tän tyypin kanssa kantsii kävellä!"
Menimme lenkin varrella sijaitsevaan koirarantaan, jossa on aidat ympärillä ja laskimme koirat irti, jotta ne voisivat tehdä omia ratkaisujaan laumadynamiikan suhteen. Tietenkään rannalla ei ollut ketään, syksyisin siellä ei koskaan tai harvoin käy kukaan. Väinö pääsi irti, kun se suostui tulemaan luokseni. Kehuin sitä rauhallisesti ja silitin sitä dominoivasti. Otin hihnan pois ja ärähdin jos se meinasi lähteä. Jatkoin silittämistä ja kun lopetin, sanoin rauhallisesti "mennään" ja lähdin kävelemään. Väinö lähti jolkottelemaan jo irtiolevien Kiskan ja Hilman luo. Välittömästi (vielä jääkautta Väinölle pitävä) Hilma kutsui Väinön leikkiin, ja kun se tuli mukaan, Hilma hyppäsi kaulaan ja ärähti. Juokseminen jatkui, mutta Väinö tiesi nyt missä mennään ja kuka määrää. Rouva Poliisi, eli Kiska, tuli juoksuleikkiin väliin ja dominoi sekä Hilmaa, että Väinöä vuorotellen ja haukkui niiden korviin. Kaikki ylimääräinen kohellus lopetettiin Kiskan toimesta ja leikki oli dynaamista ja rentoa juoksemista.
Jos koirat juoksivat lähellemme ja jäivät siihen, ärähdimme jahtaavan osapuolen toisen kimpusta pois. Samoin jos meidän selän taakse halusi joku koirista lepäämään, pidimme sille muista koirista tilaa. Muuten oli leikki vapaa ja koirat saivat tehdä ihan omia ratkaisujaan. Väinö huomasi nyt, että akkavalta on totta ja sisällä oli eilistä paljon rennompi meininki. Kiska on pitänyt näkkäriä joka päivä pari kertaa muutamia minuutteja ja rajannut muutenkin sen tilaa. Eilen Väinö uhitteli Kiskalle takaisin ja kävi Kiskan kaulakarvoihin kiinni. Hyppäsin välittömästi Kiskan avuksi ja ärähdettiin kukkoileva penska tiehensä. Nämä on näitä koirapuistosta opittuja 'hienoja' taitoja, joita tuon luontoinen koira käyttää itseään huomattavasti parempiin koiriin. Huomasin sen laskevan hyökätessään vähän alleen, joten tilanne ei todellakaan ollut sille mitenkään iisi tai osoitus siitä, että se olisi niin kova tai hirveä pentu, vaan sen oli tehtävä sitä mitä se on joutunut oppimaan. Tuollainen vastuu noin pienillä hartioilla. Ärähdyksemme jälkeen se huomasi, ettei se kuollut ja säännöt ovat nämä ja jos täällä ei uskota vanhempia, on koko lauma apuna. Se ihan kuin rentoutui. "Ahaa, asiat ovat nyt näin, minun ei tarvitse." Tilanteen jälkeen laskin hartiat rennoksi, katselin koirasta pois päin ja hengitin syvään. Näin teki myös Kiska. Sitten Väinö ravisteli tilanteen pois, sen jälkeen Kiska. Minäkin ravistelin :D Sitten häkissään sivummalla nukkumassa ollut Hilma varmuuden vuoksi ravisteli sekin :D
Jätettiin Väinö yksin kotiin, kun lähdimme käymään kaupassa. En vielä viitsi tuoretta laumaa jättää pieneen tilaan keskenään, joten otimme nartut mukaan. Yksinolo-ongelmia ei ilmennyt, mitä nyt pentumaisesti yksi lyijykynä silputtiin, mutta ei muuta. Ei protestia, ei hätää. Leluja se oli kaivanut lelukopasta lattiat täyteen. Kun olin riisunut ulkovaatteet ja purkanut kauppakassit, pyysin Väinöä luokseni ja ajattelin vähän vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme. Nyt ensimmäistä kertaa leikin ja nujusin sen kanssa. Leikin vetoleikkiä pehmolelun kanssa ja kehuin sitä rauhallisen kannustavasti, mutta myös hieman kiihdyttävästi "oi miten taitava Väinö, miten taitava, ai miten upee!" Ja kun oikein oltiin revitty ja riehkottu, sanoin jämäkästi mutta lempeästi "irti". Eihän Väiskillä ollut mitään tietoa mitä se tarkoittaa. Pidin kättä paikoillani ja ärähdin "HÖH!" jonka jälkeen välitön ohjeen toisto "irti". Kun koira laski irti, sanoin lempeästi ja rauhallisesti "joooo" ja hengitin.
Heilutin lelua ja kehoitin Väinöä ottamaan taas ilon irti. Ja sehän otti. Nyt repimisen ja kannustamisen jälkeen irti-käsky toimi ja se sai taas minut hyvin tyytyväiseksi. Sitten riehkasin itse lelua vähän, mutta en kehoittanut koiraa ottamaan sitä. Se yritti napata kiinni, jolloin ärähdin sille tiukasti. Sitten jatkoin taas lelun vetkuttelua, kunnes kehoitin koiraa nappaamaan kiinni. Väinö tajusi jutun juonen ja odotti aina innokkaasti milloin annan luvan ja milloin tulee irti-käsky. Kun leikki oli ohi, tuli irti-käskyn jälkeen pois-käsky ja sillä hyvä. Jätin lelun jalkoihini ja kun nousin, syöksyi Väinö lelua päin. Ärähdin sille ja se peruutti odottelemaan. Kun olin poistunut kunnolla, se lähestyi lelua kuulostellen tuleeko ärähdystä, ei tullut, joten se haki lelun ja riehui sillä hetken. Totesi tosin aika tylsäksi jutuksi yksinään riehkaamisen :)
__
Yksi päivä Kiska pääsi hierojalle. Voin suositella Suvieraa lämmöllä. Kiskalla kesti jonkin aikaa rentoutua, mutta rauhallinen ja varma Suvi sai Kiskan nauttimaan hieronnasta ja hyväksymään käsittelyn. Vasemmassa lonkassa on jotain, joka pitäisi akupunktiolla hoitaa. Ilmeisesti pientä nivelrikkotyyppistä. Muuten jumit saatiin hyvin pois ja koiran olemus muuttui tosi hyväksi! Suvi oli odottanut raihnaista könkkäistä koiraa, koska sanoin iäksi 12 vuotta ja että "on vähän jumia siellä täällä." Pihalle saapukin rennosti ravaava koira. Tuon koiran ikää ei kukaan koskaan usko :D
Väiski odotteli autossa sen aikaa ja se nukkuikin koko ajan. Hihnakäyttäytyminen on parasta mitä koiralta voi odottaa. 7 kuukautta vanhan koiran energia ja pentumainen höhhäys ja silti se itse alkaa hölläämään, kun hihna alkaa kiristymään. Se jaksaa ihailtavasti keskittyä! Nyt, kun se kokee minut jo laumakseen ja alkaa hiljalleen kotiutua ja tottua meidän rytmiin, voisin alkaa opettaa hyödyllisiä temppuja. Istu, paikka ja luoksetulon vahvistus. Tuntuu hassulta elää pennun kanssa, vaikkakin se on jo yli puolivuotias, mutta siinä on pentumaista käyttäytymistä silti tosi paljon. Miten hitossa pennulle opetettiin temppuja? Muistini mukaan Kiska kyllä 12 vuotta sitten tiesi käskyt emän maidosta :D Pitääks noita opettaakin?!
Yöllä tuli pissat matolle, sen siitä saa kun lotkottaa puoli järveä iltalenkillä... Makuuhuoneeseen meno on sallittu vain lauman kunniajäsenelle, Kiskalle. Hilmalla on sen häkki, johon se pääsee halutessaan luolamaiseen turvaan ja rauhaan. Kiska kun liittyi Hilman laumaan ja Hilmalla on makkariin meno kielletty, sallimme sen Kiskalle jotta koirat saavat toisistaan halutessaan rauhan. Samalla se suosii hyvin Kiskaa, se kun on koirien kesken pomo, niin sitä on hyvä tukea toisten koirien silmissä. Nyt Kiskalla on myös Väinön takia hyvä, rauhallinen soppi mennä välillä lepäämään. Oli todella yksinkertaista opettaa Väiskille raja. Napakka ärähdys aina kun se oli aikeissa ylittää oviaukon ja siinä se. Pari kertaa riitti, seuraavana päivänä se testaili ja sama käsky päti ja koira hyväksyi sen, vaikka Kiska marssii ovesta miten haluaa.
Hyvin koira ymmärtää loogisesti asioita, eli "älä mene nyt sinne keittiöön" on eri asia kuin "et ikinä astu makkariin", ja koira tajuaa sen eron.
Tänään tuli puheeksi hieroja-Suvin kanssa vanhanaikainen johtajuusmääritelmä. Hän oli löytänyt hyvän kirjan koirien käyttäytymisestä, jossa oli kyllä paljon asiaa, sosiaalinen hierarkia mainittiin, mutta johtajuuskäsite teilattiin. Lukiessaan hieman eteenpäin hän huomasi, että siinä puhuttiin vanhanaikaisesta ihmisen keksimästä käyttäytymisestä jossa johtajuus on pähkinänkuoressa sitä, että tulet kotiin, koira on tehnyt pissat, nostat sen niskasta ja hierot sen naaman siihen mahdollisimman kovalla aggressiolla. Karjut koiralle, olet sille vihainen, käytät fyysistä pakotetta kuten selätystä jne. Ei ihme, että halutaan karsia ihmisen mielestä termit johtajuus ja dominanssi, jos tuo on ainoa tiedettävissä oleva keino toteuttaa sitä. Tuollainen on kaukana johtajuudesta, tuo on vain epävarman ja epäloogisen laumanjäsenen mielenheittelyä koiran silmissä ja siinä puhutaan koiralle ihmistä, ei koiraa. Hyvä nyrkkisääntö koiran kanssa on, että jos olet esimerkiksi vihainen, älä yritä edes tehdä koiran kanssa mitään selväksi. Ensin olet Zen-lehmä, kuten yksi kouluttajatuttuni Päivi sanoo, ja sitten järjestäydyt lauman kanssa. Turvallinen johtaja on voimakas myös - ja ennen kaikkea - henkisesti.
Koirien sosiaalinen käyttäytyminen on kyllä todella mielenkiintoista. Ne oppivat toisiltaan todella paljon. Kiska ja Hilma ovat olleet samaa laumaa nyt kohta 2 vuotta (tämän nettisivun kirjoittamisen hetkellä yli 4 vuotta) ja niille on tullut käyttäytymistapoja ja jopa vinkumisääniä toisiltaan. Haukottelut, päikkärit, pesemiset ja hengittämiset on synkronoitu. Nyt kun Väiski on talossa, Kiska ja Hilma ovat tiimiytyneet hyvin. Jos Hilma ei saa Väinöä väistymään, siirtyy Kiska selkä kohden Hilmaa ja naama kohden Väinöä ärähtämään. Väinön lähdettyä Hilma heiluttaa Kiskalle häntää. Myös toisinaan jos minä ärähdän Väinölle, saattaa jompikumpi nartuista tulla auttelemaan. Ärähdän hiljaiseksi kyllä myös nartun, koska haluan oikein osoittaa etten tarvitse apua, ja että Väinön silmissä hallitsen sen pomoa hyvin.
Mutta tärkein asia mitä tuo koira on näinä neljänä päivänä meidän laumassa oppinut on beaglen ominainen "head tilt". :D Miettikää nyt hemmetti kolme koiraa istumassa rivissä ja kääntelemässä päätään puolelta toiselle kun jotain jännää tapahtuu. Kiitos Hilma.
__
Tänään tultiin tekemään jänispataa vanhempieni luokse ja otimme koko konkkaronkan mukaan. Aikaisemmin päivällä käytiin Väinön ja Kiskan kanssa tutustumassa Savitaipaleen metsiin ja istuivatpa koirat ensikertaa takakontissa keskenään. Kiska ärähteli ja murahteli joka kerta, kun auto liikkui ja Väiski joutui törmäilemään Kiskaan, pitäen sitä näin kovassa kurissa ja rajaten omaa henkilökohtaista tilaa. Aikaisemmin, kun puutuin tähän, Väinö alkoi haastaa Kiskaa. Kiska siis taas tiesi mitä se teki. Kyllä se varmaan ajattelee välillä tekemisistäni, että voisitko lopettaa tuon häsläämisen, pahennat vain tilannetta.
Väinö huiskutti hännällään itsensä vanhempieni sydämiin. Sisällä Väinö on todella kiva koira, se ei hauku edes ovikelloa ja ottaa vieraat avosylin vastaan. Nyt huomaan, että se on alkanut hiljalleen kotiutua, koska se tarkkailee ja kuulostelee minua tosi paljon. Olen selkeästi nyt "se tyyppi". Nyt luoksetulokin on muuttunut koiran haluksi tulla ja sen häntä heiluu. "Ihanaa, tuo puhuu minulle, ihanaa, pääsen sen luokse!" Kun pari ekaa päivää se ei edes aina tullut tai tuli vähän väkinäiseksi. Sen kunniaksi vietin laumahetken kaikkien koirien kanssa, joka vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Sain ne rentoutumaan hengittelemällä syvään ja oleskelemalla vain. Lähimpänä istui Hilma, joten aloitin nuuskimalla sen korvia ja silmiä. Laitoin hellästi leukani sen niskaan ja hengitin rauhallisesti. Sain vastapalveluksena samat nuuskutukset ja alisteisia eleitä, kuten pään painaminen. Silittelin sen niskaa ja päätä ja jos joku koirista olisi ängennyt siihen, olisin murahtanut ne pois. Nyt oli tämän koiran vuoro, koska minä päätin niin.
Seuraavaksi oli Väinön vuoro ja se heittääntyi kyljelleen onnesta. Väinö yritti laittaa tassun käteni päälle, mutta kevyt, melkein huomaamaton, murahdus, oikeastaan hengitys, riitti. Selälleen meno on joskus oman tilan hallintaa, mutta kyljelleen meno on alisteista. Hilma joskus tarjoaa feikkialistumista eli selälleen menoa, kun sitä käskee maahan. Se kuvittelee sillä saavansa tahtonsa läpi, mutta kumma kun ärähtää niin heti koira tietää mitä pitää tehdä.
Laumamakoilun ja nuuskuttelujen jälkeen nousimme kaikki rentoina ylös ja lähdimme vaeltelemaan kuka minnekin.
Porukoilla olohuone on kiellettyä aluetta ja koirat oppivat kyllä uskomattoman nopeasti minne saa mennä ja minne ei. Yksi terävä ärähdys, kun se oli astumassa kynnyksen yli ja taas se oli sillä selvä. Hilman kanssa ne ottivat hurjaa rallia, eikä kumpikaan mennyt olohuoneeseen edes leikin vauhdissa. Nelivetojarrut välillä päälle, kun liuku meinasi mennä liian pitkäksi, ettei vaan mennä rajan yli. Sitten Kiska tuli ulkoa sisään ja meni koirapoliisina keskeyttämään hauskanpidot kahdella haukulla, joista toinen osoitettiin Väinölle ja toinen varmistukseksi Hilmalle, että sinä kans!
Ainoa asia mistä sisällä pitää pitää ääntä, on oman kuvajaisensa havaitseminen vastapäisestä ikkunasta. Ette muuten usko miten jännää on nuoren koiraherran elämä toisinaan!
Lenkkeilyjä on alettu pidentää kunnolla, nyt kun tänne tuli kunnon lumi, on hankikävelyt Väinön suosikki. Tekee jaloille hyvää, kun niitä pitää nostaa kunnolla ylös ja on pieni vastus. Vähän kuin uiminen. Mitään kipuja se ei ole osoittanut ennen tai jälkeen liikunnan, nukkuu mitä ihmeellisimmissä asennoissa mutta sikeästi ja rauhallisesti. Väinöllä todettiin myöhemmin D-lonkat ja jalat olivat todella huonot tullessaan meille. Sen lihakset olivat heikot ja jalat ihan vänkyrällään.
Väinö on hyvin pentumainen, olen hakenut sen suusta rättiä, pesupalloa, kännykän laturia ja kenkiä. Höhlämäisenä se katselee miksen saa näitä muka natustaa, mutta hyväksyy kerrasta mikä on lelu ja mikä on minun tavaraa. Kotiutuminen on alkanut todella hyvin ja nyt olen ollut muutaman yön omassa kämpässä ja pari iltaa ollaan käyty vanhempieni luona kylässä. Väinöä ei haittaa paikka tippaakaan eikä se ahdistu yhtään, koska pääasia on että lauma, pääasiassa minä, ollaan siellä.
Koirien kesken on myös tapahtunut iso harppaus. Väinö on osa laumaa ja nartut ovat alkaneet vähemmän "höykyttää" sitä. En tietenkään sallisi mitään kurmootusta tai simputusta, mutta nyt jokaista nurkkaa ja esinettä ei ole tyttöjen tarve omia täällä. Säännöt on nyt siis ladeltu vanhemmilta koirilta nuoremmalle. Väinö on löytänyt kaikista kolmesta kämpästä (minun, Jukan ja vanhempien) oman paikkansa ja tietyt tavat. Vanhemmilla Väinö tietää, että ovelle voi mennä kysymään josko se pääsisi etupihalle juoksunaruun. Yksi päivä kävi hassusti: hihnan lukko oli jäätynyt väärään asentoon ja se irtosi pannasta. Huomasin tyhjän hihnan pihalla ja säikähdin, että nyt on koira ties missä. Kuitenkin vieraassa paikassa kotiutuminen kesken ja onko sillä edes vielä sellainen olo, että me olemme laumaa, että sen vietit käskisivät sen pyöriä vähintään lähellä. No, hetken huhuiltuani kuului hyvin akitamainen "möh!" Suunnistin ääntä kohden ja siellä Väinö oli ihmettelemässä autotallin edessä naapurin collieiden pitämää mekkalaa. Kun se huomasi minut, se ilahtui valtavasti ja lähti häntä huiskuen tulemaan kohti. Kun taputin reittäni ja sanoin "tule vaan!" se hypähti ihan laukkaan!
Jostain syystä Väinö on tykästynyt minun kämpässäni vessaan :D Ei sitä ole sinne koskaan pyydetty tai ei se ole joutunut sinne Kiskan asettamana näkkärinä tai mitään, mutta sinne se yleensä vetäytyy päiväunille. Liekö siellä hieman viileämpi? Varsinainen ulkokoira tuo kyllä on, viihtyy parvekkeellakin paljon eikä välitä lumesta ja tuulesta. Nyt ei ole ollut mitään kähinääkään koirien kesken ja Väinö suhtautuu Kiskaan kuten penskan kuuluu. Yksi päivä se toi lelun Kiskalle ja törmäsi "vahingossa" Kiskaan, eli niin ärsyttävän tarkoituksella kuin vain voi. Kiska ärähti ja Väinö hyppäsi pentumaisesti ensin puoli metriä ilmaan ja sitten Kiskan ympäri kaksi kertaa antilooppiloikilla, laskelmoiden nopeutensa ettei Kiska saa sitä kiinni, ja juoksi sitten karkuun lelu suussa. Kiska suhtautuu nyt isoäitimäisen kärsivällisesti Väinöön, koska on ensin osoittanut sille ettei se oli iso ja kova, vaan pentu. Ja nyt kun Väinö saa olla pentu, se on sitä täydestä sydämestään
Jukka on puhunut töissään (keskussairaala) bonuskoirastamme ja siellä eräs lääkäri kiinnostui kovasti. Hänellä on ennestään shiba, joten japanilaisista koirista ja niiden erityisluonteenpiirteistä on kokemusta ja tietoa. Väinö huiskutti häntäänsä siihen malliin, että saa nähdä voittaako järki vai tunteet hänellä.
Tämä olisi Väiskin kannalta erittäin mutkatonta, eli samassa kaupungissa asuva ihminen jos ottaisi tuon koiran, kävisi vaihto toiseen laumaan mutkattomammin. Ensin yhteislenkkejä heidän kanssaan, sitten kyläilyjä, pidempiä kyläilyä, koira hoitoon päiväksi, yöksi, viikonlopuksi,... Väinön vaihto toiseen kotiin ei vaikuttaisi niin kylmältä kuin mitä se on nyt joutunut kokemaan. Tämä olisi aikamoinen lottovoitto kaikkien kannalta.
Kasvattaja tekee sen lopullisen päätöksen, ainoa toiveeni on, että Väinö löytää hyvän ja rakastavan kodin. Ohjeistin tuota kiinnostunutta kodintarjoajaa siitä millainen Väinö on, ja että millainen se nyt tässä on ei tullut ilmaiseksi. Puhdas auktoriteetti sai sen kävelemään lenkeillä ja se mitä se nyt on, täytyy uuden omistajan rakentaa taas uudelleen. Ainoa mitä olen saanut aikaan, on sen pään nollaus henkisesti varttuneesta koirasta pennuksi jälleen. Siitä saan kiittää myös Kiskaa ja Hilmaa, jotka ovat sen sille hyvin osoittaneet.
Hilmasta onkin tullut Väinön suosikki. Aamu alkaa sillä, että Väinö venyttelee ja keimailee itsensä Hilman tykö ja läimii sitä tassulla päähän. Sitten se kirputtaa ja lussuttaa sen korvat, päälaen ja niskan ihan pentukuolaiseksi. Hilma aikansa antaa sen tehä niin, kunnes se ärähtää. Silloin Väinö häntä heiluen painaa itseään vähän alaspäin ja kohta on taas Hilman kimpussa. Joskus laitan stopin koko touhulle, koska se saa välillä ihan älyttömät mittasuhteet. Eilen sitä nujuilua kesti tunnin. Hilma tuli välillä jalkoihin turvaan ja kohta se taas pontevasti lähti itse kerjäämään ja räsähteli sitten pennulle. Lopulta laitoin molemmat jäähylle, Hilman päikkäreille ja Väinölle lelu suuhun.
Välillä se seurailee Hilman tekemisiä ihan sen kyljessä kiinni ja apinoi kaikkia eleitä ja tekemisiä. Ikään kuin "näytäpä miten ollaan koiria?"
Väinöstä on tullut vähän kuin puoliulkokoira. Se viihtyy pakkasessa ja lumessa tosi hyvin ja sillä on älyttömän hyvä turkki. Eilen tehtiin oikein kunnon pitkä lenkki. Pelkäsin seuraavana päivänä, eli tänään, siinä olevan treenikipua tai muuta viitteitä tuohon huonoon takaosaan, mutta paskan latvat, jalat eivät oireile yhtään. Lihakset alkavat selvästi muodostua sinne hankikävelyn myötä ja koira itse määrittelee ajan ja tavan. Hyvin jaksaa. Yksi päivä laskin sen myös irti ja se sai rallata pitkin poikin. Oli tasaista, oli liukasta, oli hankea ja lumista metsää. Kaikki osiot se veti täysillä ja jalat ihan oikeaoppisessa asennossa. Vertailtiin kuvia ja muistikuvia ja Väinön jalat ovat alkaneet lähteä suoristumaan. 7kk vanha onneksi vielä vähän kasvaa, joten muutosta voi tulla.
Kiska ja Väinö nekin ovat löytäneet yhteisen sävelen. Olen alkanut nyt karsia turhia jupinoita pois, jotta siimat pysyisivät minun käsissäni. Pystykorvat nukkuvat usein lähekkäin, ainakin osan yötä. Kiska on itsenäisempi ja tykkää vetäytyä sitten makkariin puoliksi sängyn alle jossain vaiheessa yötä. Hilma on paljon lempeämpi ja sallivaisempi kuin Kiska, mutta yritäpä lähelle nukkumaan... Kiska kun ei anna mitään Väinölle (leikkimistä tms.) niin se kompensoi sitä viileyttään sitten nukkumalla Väinön lähellä. Hilma taas antaa kaiken, niin sitä pitää kompensoida ottamalla etäisyyttä muualla.
Asiasta viidenteen, tuli mieleen kun usein puhutaan dominanssista ja tämä ja tuo ja nämä ovat dominanssia eikä koiralta pidä sallia sitä ja tätä. Ehkä ohjeistus kirjoitettuna varsinkin täytyy olla hyvin mustavalkoista ja selkeää, jotta se olisi mahdollisimman yksinkertaista toteuttaa käytännössä. Minä en tiennyt pevistä mitään, kun Kiskan koulutin sillä linjalla - tietämättäni. Syy miksi pidän ja kannatan peviä on se, ettei siinä ole mitään ihmisen lisäämää. Kaikki on opittu koirilta ja se on niille luonnollista kieltä. KoiranKORJAUKSESSA toki saatetaan käyttää apuvälineitä, kuten purkkia, mutta normaaliin koirankasvatukseen sitä ei tarvita. En Väinölle ole kertaakaan tarvinnut purkkia, koska se ei tiedä minun maneerejani ennestään enkä ole voinut tehdä sen kanssa virheitä. Kaikki auktoriteetti on lähtenyt minusta, ei apuvälineistä, ja niin pitää ollakin. Jos laittaisin ärähdyksen perään purkin, olisi seuraavalla kerralla ärähdykseni paljon laimeampi ja tarvitsisin taas purkin ollakseni vakuuttava. Miksi siis turhaan tarttua siihen? Aikuisen korjattavan koiran kanssa on tehty jo vuosia virheitä ja niiden korjaamiseen tarvitaankin jo muita keinoja kuin pelkkä kasvatus.
Hyvänä esimerkkinä tuosta mitä tulee sallia ja mitä ei, on koiran nojaaminen. Viereen tuleminen ja omistajaan nojaaminen, ehkä tassun laitto jalan päälle, on röyhkeää ja koira osoittaa sen olemusta sinulle. Se kenties vaatii samalla silitystä tai tekemistä. Mutta kevyt nojaaminen, ilman että koira haluaa mitään tai esimerkiksi sinun silitellessä sitä, on osoitus yhteenkuuluvuudesta ja siitä rankaisu (tuuppaisu tai ärähdys) olisi vain suhteen heikentämistä. Minulle itselleen on niin helppoa kun tunnistan nuo pienet vivahteet luonnostaan, mutta esimerkiksi Jukka, joka on hyvä koiranlukija, ei välttämättä niitä huomaa. Olen siis hyvin onnekkaan "lahjan" saanut.
Toinen esimerkki on nuoleminen. Onko se kiihtynyttä, hellää, alistavaa vai alistuvaa, vaativaa, pyytävää. Mikään ei ole niin yksiselitteistä ja sen takia päivät koiria tarkkaillessa ja niiltä oppiminen ei ole tylsää.
__
Eräs päivä törmäsimme ensimmäiseen koiraan lenkillä. Ihan totta, ensimmäiseen :D Emme asu missään perähikiällä ja yleensä koiria ramppaa vastaan vähintään viisi per lenkki ja nyt kohta 2 viikon aikana tapahtuu ensimmäinen kohtaaminen eikä sekään ollut ohitus. Takaapäin yllättäen tuli nainen kahden koiransa kanssa, jotka vaihtoivat sitten suuntaa. Olin kiinnostunut näkemään Väinön reaktion koirakohtaamisissa ja nyt sattumalta olimme vielä kahden ilman muita koiria lenkillä. Karvat nousivat pystyyn säkän ja persuksen kohdalla, joka tarkoittaa epävarmuutta. Pelkkä säkän nosto on "aggressiivisuutta", mutta koko selän nousevat karvat ilmaisevat ennemmin pelkoon/jännitykseen. Väinö tarvitsee siis ennen kaikkea turvallisen johtajan, johon se voi luottaa. Kehotin sitä tulemaan mukaan, eikä se tullut, joten ärähdin. Ärähdys sai sen kipittämään luokseni ja hakeutumaan lähelleni. Pelkkä kielto lopetti taaksepäin tuijottelun. Väinö palautui hyvin nopeasti kohtaamisesta ja nuuski ja tutkiskeli maata todella pian normaalisti.
Ensi viikolla menen :laan ja otan silloin Väinön mukaani. Jos aikaa on, teemme pienen testin esimerkiksi kelkalla tuolle koiralle. Minua kiinnostaa valtavasti minun ja Väinön suhde, koska olemme tutustumisessa vasta lapsenkengissä. Nähtäväksi jää, että onko sillä tositilanteissa minuun oikeasti luottoa ja millainen tuo koira perin pohjin on.
Eilen pidin pienen itsenäisyyspäivänkestityksen parille kaverilleni. Meitä oli yhteensä kuusi pienessä kämpässä ja jokaisen Väinö otti vastaan häntä vatkaten. Se on nykyään ihmisistäkin jo kiinnostunut ihan eri tavalla. Se yrittää saada hyödykkeitä niistä, kuten lattialle pudonneita ruokia ja hellyyttä. Ja hellyyttä koiranpentu tarvitseekin! Nyt sitä oli jakamassa kuusi ihmistä eikä Väinö mennyt sekaisin, riehaantunut liikaa tai ylivirittynyt. Mielestäni se on niin tervepäinen koira kuin koira voi olla. Se on noin nuorena ja hyvin vakaa, vaikka se välillä penturiehaantuukin. Mutta missään tapauksessa se ei ole ylivilkas tai huonohermoinen. Väinöstä saisi aikuistuttuaan hyvän laumatyöskentelijän.
Tänään käytiin Väinön kanssa Homeetalla. Kouluttaja-Marian koira bullterrieri Pirkko osoitti uteliasta kiinnostusta Väinöön, joka tarkoittaa sitä, että Väinöllä on hyvä energia ja olemus. Kouluttaja kokeili miten Väinö reagoi sen dominanssiin ja sepä reagoikin erinomaisesti. Sai tuomion "erinomainen koira, oikein hyvä luonne". Väinö perseili kouluttajalle alkuun yrittäen rynniä hänen ohitseen törkeästi ja Kiska otti kontolleen auttamisen. Välittömästi se lähti jolkottamaan tyylillä "joo meikä tuntee tämän pennun, annasku mie autan kato". No kouluttaja murahti Kiskan pois, että ei tartte auttaa :D Kiska palasikin miun ja Jukan luokse sitten heti, että en ollu menossakaan. Kiska oli taas yksi ihmeellinen enkeli siinä ja kulki irrallaan vieraiden koirien ohitse. Sillä on siellä työmoodi, koska kotona pennun tulo on aiheuttanut ihmeellisen reaktion kotona: remmirähjäyksen. Joka Kiskan kohdalla tarkoittaa höhhäilyä, hihnan kiristämistä ja ehkä äänen antamista. En ole päässyt antamaan kunnon palautetta, koska on kaksi koiraa hihnassa. Yksi ilta karjaisin sille "HÖH?!" ja Kiska katsoo hämillään "siis enks mä saa vai??" No mitäpä luulet.
Kiska ja vietiin autoon ja Väinö ja Pirkko otettiin irti. Pirkon kanssa ne painivat ja sain hyvin myös osoitettua koiralle suojelustani; blokkasin pari kertaa Pirkon ja Väinön silmissä vahva Pirkko väistää minua. Tämä oli erinomainen osoitus erinomaisuudestani. Uroksissa on huono puoli se, että kotona ollaan ihan sulaa vahaa ja ulkona joudun työstämään enemmän. Ulkona kun uroksen ego väkisinkin nousee, sen rooli on suojella laumaa, metsästää ja ottaa vastuu. Jos perheen narttu (minä) ei ole superkovapaskapää ulkona, ottaa uros sen roolin varmasti. Minua suorastaan rasittaa sellainen kikkailu, nartut on paljon kivempiä :D Sama rooli sisällä ja ulkona eikä tarvitse kokoajan olla "varpaillaan".
__
Väinön ensimmäinen joulu on nyt vietetty. Mukava ajatella, että se sai viettää ensimmäisen joulun "turvassa", rennosti vailla huolia. Oli ilmeisesti ollut sitten kiltti ihan oikeasti, koska sai paketteja :D Siankorvia ja hammaspuhdistusluita. Pientä nahistelua tuli tapaninpäivänä Kiskalle ja Väinölle, ja vaikka kuinka raakeeta se onkaan, on kaikki pennun vika. Tilanteet eivät eskaloituneet, kun heivasin aina Väinön tilanteista ulos ensin, ja ajoin sitten Kiskan myös.
Akitan luonne nostaa päätään Väinössä. Se ei turhia väistele! Mielellään se mielistelee Kiskaa, eli heiluttaa häntää ja tasoittaa tilanteet. Se myös tukeutuu minuun, eli hakeutuu lähelleni ennemmin kuin menee suunapäänä mihinkään. Kuitenkin tietyt tilanteet nostavat siltä sellaisen taistelukoiran vaiston, että enpäs väistäkään! Mitä tapahtuu jos en väistäkään? Sellaista ennemmin uteliaisuutta ja uhkarohkeutta.
Tapaninpäivänä käytiin lenkillä uuden omistajan kanssa. Shiba-neiti vaikutti vähän epävarmalta, se ennemmin käänsi selän Väinölle ja nosti selkäkarvat pystyyn. Nähtäväksi jää miten arki heillä pyörii, tuollainen yhdistelmä vaatii omistajalta aika paljon. Nartun tulisi olla pomo, mutta jos se lähettää tuollaisia signaaleja pennulle, alkaa pentu nostaa egoaan. Se taas ei kuitenkaan nartulle käy, niin pehmeä se ei ole, ja kähinät ovat käsillä. Omistajan on tuettava narttua juuri oikein ja kannustaa sitä juuri sopivasti. Shiban terävyys kuitenkin aiheuttaa liialla kannustamisella myös vaikeuksia ja turhaa pennun simputusta. Lopullinen tilanne kuitenkin nähdään, kun koirat ovat kunnolla tutustuneet. Shiba näytti pitävän pientä huomioimattomuutta, koska Väinö ei reagoinut siihen kuten esimerkiksi Kiskaan. Eli aika hilmamainen energia, terävämpi vielä. Shibana yllättävän kiva narttu, yleensä ovat aika teräviä, kovia, itsetietoisia. Tämä oli selkeästi pehmeämpi ja vakaampi, mikä oli tosi positiivinen juttu.
__
Eilen oli luovutus. Sain lohdutukseksi uudelta omistajalta akitakalenterin :D Hirveän surulliselta tuntui silloin, kun tuli soitto että täällä ollaan valmiita. Silloin olin varma, että purskahdan itkuun just enkä melkein. Koira autoon ja menoksi. Pihalla odotti omistajat innosta hyppien ja heti tuli parempi mieli. Menee kotiin jossa sitä todella rakastetaan ja johon se on todella haluttu! Olivat ostaneet Väinölle valmiiksi jänispehmolelun, petin, oman luun,... :) Hetken siinä juteltiin ja pyysin Väiskiä tulemaan vielä moikattavaksi. Sehän tuli laukaten ja häntä huiskuen ja suukotellen. Silloin taas hieman kirpaisi. Tänään on ollut vähän ikävä, lattialta oli unohtunut imuroida kynnenpalaset jotka eilen leikkasin. Asuvat samassa kaupungissa ja ihan lähellä Jukkaa vielä, joten varmasti tavataan. En vaan aio nyt mennä ihan vähään aikaan, saa kotiutua rauhassa ilman hämminkiä ja tottua taas uuteen laumaan.
Haikeaa oli myös se, kun tulimme kotiin ja Hilma kurkkasi meidän taakse Väinöä etsien...
__
Väinö sai viettää vuoden tuossa uudessa perheessä ja väitän, että se oli sen elämän paras vuosi. Niin hyvää kotia en voisi kellekään koiralle suoda. Väinö karkasi 2014 tammikuussa riistan perään shiban kanssa. Shiba palasi aamulla, mutta Väinö ei. Sen etsimiseksi tehtiin kaikki mahdollinen, mutta sitä ei ikinä löytynyt. Väinöllä oli kuitenkin jokin tarkoitus, ehkä se toi meille kaikille elämään pienen ripauksen iloa? Ehkä se opetti minulle koirista jotain, mitä en aikaisemmin tiennyt? Sitä koiraa ei voinut olla rakastamatta ja se eli joka hetken täysillä!
Keksin uuden nimen koska halusin vanhan suomalaisen nimen. Kasvattajalla on Marttaa, Huldaa, Suloa, Karpoa,... Mieleen tuli Väinö Linna, mikäs sen positiivisempi mielikuva ihmisille? Lisäksi Väinöstä tulee mieleen totta kai J. Karjalainen, josta saatiin lisää symboliikkaa. Karjala, Etelä-Karjala, johon Väinö kuntoutukseen on muuttanut. Jukka alkoi kutsua Väinöä Väiskiksi, jolloin tajusin vielä lisää: Väiski Vemmelsääri. Väinöllä kun oli noiden jalkojen kanssa vähän pientä ongelmaa ja tietyissä asennoissa se aika vemmelsääri olikin.
Kiska on dominoivin koira jota olen tavannut. Melkein 15 vuotta sitten en todellakaan aavistanut millaisen nartun pentulaatikosta nostin. Siitä on iso apu kuntoutuskoirille, vähän niin kuin Cesar Millan käyttää Daddya. Kiskan tullessa paikalle koirat ottavat lakin päästään ja pyörittelevät sitä niiaten kourissaan. Koirakoulussa Kiskaa ei voida pitää ohitustreeneissä häiriökoirana, koska emme yksinkertaisesti saa koirissa aikaan kunnon reaktiota josta voisimme oikaista ja asiakasta neuvoa. Jos koira ohituksessa niiaa ja kumartaa, miten asiakas kotonaan koiraa ohjaa jos ei ole neuvoa saanut? Pahimmatkin remmirähjät vain höhhäävät ja uteliaina tuijottavat. Siksi ohituskoirana tarvitaan joku "normaali" koira. Tässä siis pieni pohjustus, että mikä laumavahvistus minulla on.
Perjantaina kävin moikkaamassa Väinöä kasvattajan vanhemmilla. Istuimme sisällä jutellen ihmisten kesken ja koira sai härkkiä minua miten halusi. Olin huomioimatta sitä, jolloin osoitin koiralle etten pitänyt sitä minään. Vältin katsekontaktia ja loin siihen sanatonta suhdetta. Koira ei saanut minusta mitään irti ja muutaman kerran käytyään sen asenne muuttui hieman kysyväksi. Se lähestyi kysyen, jolloin tiukka katse, murahdus ja hampaan paljastus sai sen perääntymään. Aiemmin se ei olisi onnistunut, vaan se olisi nauranut murahdukselleni ja ollut tyytyväinen, että sai minussa reaktion. Olin luonut jo suhdetta siihen, tarkkaillen ja kommunikoiden. Kun se ymmärsi mitä minä saatan ehkä olla, se jätti minut kunnioittavasti rauhaan. Myöhemmin kutsuin sen luokseni ja lähdin ulkoilemaan.
50 metriä matkaa dominoiden sai sen taipumaan. Ensimmäisen kerran, kun tapasin sen, reilu kolmikuisena, se jo alkoi nauttia dominoinnistani ja siitä, että sillä on rajat ja rajat luovat turvallisuutta. Nyt huomasin, että Väinöstä on toden totta tullut aikuinen. Se ei antanut enää niin helposti periksi, mutta kun se antoi, se antoi antaumuksella. En käyttänyt yhtään fyysistä pakotetta, ainoastaan henkistä dominointia ja dominoivia eleitä.
Kävellessä Väinö alkoi lopulta vähän vilkuilla kysyen meneekö nyt hyvin ja mitä muuta haluan sen tekevän. Vetäen se yritti pyrkiä hajuille ja keksin tehdä itsestäni hyödyllisen: en laskenut hajulle hihna kireällä pyrkivää koiraa, vaan vaihdoin suuntaa ja pyysin tulemaan mukana ja osoitin toiselta tien penkalta hyvät hajut, johon koira tuli hihna löysällä. Hihnassa se ei vedä kuin hinaaja, mutta liikaa hihna kiristyy. Hihnakurin aika on muutaman päivän päästä, ensin luodaan lisää suhdetta.
Vieras koira tuli vastaan ja syvä puuskaus nenän kautta ja pieni pukkaisu riitti ilmoittamaan Väinölle, että turha muuten yrittää. Syljin myös koiran omien kusien päälle ja ruovin, koira suorastaan vaikuttui. Pienillä kikkakolmosilla osoitin sille olevani kova tyyppi. Useinhan koiraa kusetetaan niin, että koira pysähtyy ja ihminen odottaa etuviistossa, koira lähtee ja sitten lähdetään itse samaan aikaan. Näin koiralle luovutetaan asemapaikka mukisematta ja lähdetään heti liikkeelle koiran halutessa.
Miten sitten? Koiran pysähtyessä hajulle kierrät sen taakse odottamaan. Koira jatkaa matkaa, odotetaankin yksi sekunti, koira joutuu pysähtymään, koska sinä olet pysähdyksissä ja sitten vasta lähdetään.
Liian varhainen koirapuistoilu on ollut vähällä tehdä Väinöstä "koirien koiran" joka on aina ongelma, kun halutaan luoda omistaja-lemmikki -suhdetta. Ihminen ei ole ollut niin tärkeä asia Väiskille. Se luotti ennemmin koirien väliseen kommunikaatioon.
Sisällä Väinö on rauhallinen ja tyyni, makoilee ja venyttelee matolla tyytyväisenä. Se otti pöydänjalkaa vähän suuhun ja sormien napsautus sai sen loppumaan. Siitä tulee tosi kiva koira.
__
Hain poitsun kotiin. Lähdin sen kanssa yksin lenkille ja sanelin taas samoja sääntöjä kuin pari päivää aikaisemminkin. Kun lenkin aikana koira taipui ja oli rento, hengitin syvään ja rauhallisesti osoittaakseni koiralle mielihyvääni. Väinö alkoi heiluttaa häntää, eli se on nk. hengityskoira. Koira, joka reagoi hengityksen muutoksiin. Kaikki koirat ovat hengityskoiria, toiset enemmän, toiset vähemmän. Hengityksen tärkeyttä on testattu koiraohituksissa: hyökkäävä koira pidättää hengitystään - jännittynyt ihminen pidättää hengitystään. Minkä viestin hengityksen pidätys antaa narun päähän?
Väinö siis oli tyytyväinen, koska minä olin tyytyväinen. Erinomainen palkkio koiralle dominoinnin jälkeen. Jos dominoinnin tai kiellon jälkeen kehutaan koiraa, ne ketjuttuvat helposti. "Kannattaa tehdä väärin saadakseen kehun/palkan." Tyytyväinen omistaja on näissä tilanteissa parempi. Esimerkiksi koira ylittää pihan rajan, annetaan nopea palaute ja heti kun koira tottelee, käännetään katse pois ja hengitetään rentona. Samaa tekevät koirat; palaute kestää sen sadasosasekunnin, sen jälkeen kaikki ovat muina miehinä. Ihmisillä on tapana jäädä tuijottamaan koiraa että "uskotkos hitto! Ja kehtasitkin! Otan tämän henkilökohtaisena loukkaksena!" Koira paineistuu ja ihminen vaikuttaa epätasapainoiselta tai epäreilulta. Sama pätee ei:n karjumiseen.
Kehut ja palkat voivat tulla silloin, kun koira vaikka itse oikaisee esimerkiksi kireää hihnaa löysälle tai jos sitä pyydetään taakse, sivuille tai laitaan. Ohjeen jälkeen suorituksesta ilman muuta siis kehu, mutta ärähdyksen/kiellon jälkeen ei.
Rento koira, joka on ihmisen hallinnassa, on valmis liittymään laumaan. Jukka kävi hakemassa Kiskan ja taluteltiin niitä. Tuijottelusta ja höhhäilystä tuli palaute (ärähdys ja tönäisy), mutta uteliasta katselua vahvistettiin. Uteliaan koiran katselun erottaa siitä, että suu saattaa olla auki, nenä käy, korvat ovat kuulolla. Jos korvat ovat tanassa ja sanot koiralle "hei tuu tänne päin" ja se kuulee ja tulee, ei ole tarve kieltää. Nenän käyminen taas osoittaa tutustumista, arvioimista ja jos nenä pysähtyy pitkäksi aikaa, on koira "lukinnut" kohteen. Se on silmä kovana, korvat tanassa, valmis reagoimaan.
Joskus koirat oppivat kiellosta jättämään tiettyjä asioita väliin. Esimerkkinä korvien nostelu, josta on kielletty, alkaa koira olemaan höristelemättä korvia, mutta nostaa hännän tanaan. Kun myös hännästä aletaan kieltää, se nostaa kaulaansa, kun kaulasta aletaan kieltää, se tuijottaa tiiviisti jne. Riippuu koirasta miten hyvä se on oikomaan mutkia suoriksi.
Kun koirat kulkivat toistensa hajuja pitkin ja kävelivät rinnakkain lopulta uskoen ärähdyksiäni jossa kielsin niitä ottamasta kosketuskontaktia, oli hyvä sauma laskea koirat irti. Ne suhtautuivat toisiinsa rennosti ja niiden mielentila oli hyvä. Kun olin lähellä, en laskenut kumpaakaan toistensa luokse. Se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa, että Kiska menisi minun ohitseni korvat pystyssä ja häntä kohti taivasta. Vaikka sen pitää se tehdä uudelle tulokkaalle, se ei saa astua varpailleni. Myöskään en voinut pettää Väinön orastavaa luottamusta laskemalla toista koiraa sen "kimppuun". Kun Kiska oli mennyt kauemmas minusta, pyrki Väinö Kiskan lähelle ja nyt ne saivat tehdä oman ratkaisunsa. Jos Väinö hakeutuisi luokseni, olisin taas sen apuna. Kiska tuli Väinöä vastaan häntä heiluen, kaula pitkällä, korvat pystyssä. Ne nuuskivat toisiaan ja Kiska asetti kuononsa Väinön säkälle. Väinö laski hännän ja Kiska oli työnsä tehnyt. Väinö purki tilanteen nuuskimalla maata ja Kiska rentoutui. Kun Väinö alkoi liikkua, Kiska alkoi rajata sitä. Tämä on se, mitä ihmisen tulisi tehdä. Rajataan koiran aluetta ja menemistä. Kiska haukahti joka kerran, kun Väinö meni Kiskan asettaman rajan yli. Tämä on sisällä nk. näkymätön häkki, eli näkkäri.
Kun Kiska oli tehnyt asiat selväksi ja koirat pyrkivät hengailemaan kauempana toisistaan, laitoin Kiskan pois ja otin Hilman. Sama juttu, eli ensin lenkkiä ja kummankin hallintaa, sitten irti. Hilman olemus ei aiheuttanut Väinössä mitään kunnioitusta, mitä Kiskan pelkkä paikalle saapuminen teki. Hilma päätti pitää jääkautta. Se ei reagoinut mitenkään Väinöön, ei katsellut, ei mitään. Se nuuski omia menojaan ja osoitti Väinölle ettei se ole mitään. Tässä nähtiin oikein käytännössä näitä termien käyttöjä koirien itsensä kesken. Dominoinnilla ei ollut vaikutusta, joten ensin Hilma halusi Väinölle korvat päähän. Nyt toisena päivänä vasta se on alkanut murista Väinölle jos se tulee liian lähelle Hilman häkkiä ja ero on huomattava.
Kotiin tultaessa pidin Väinölle näkkäriä eteisessä. Lempeästi kielsin sitä tulemasta ja menin vaihtamaan vesikupin veden, riisuin ulkovaatteet, avasin telkkarin, ohjasin koirat omille paikoilleen, otin ruokaa sulamaan jne. touhuamista ja Väinö nökötti eteisessä. Jos se yritti tulla sieltä, ärähdin hieman. Jos se oli ehtinyt tulla rajan yli, pakotin sen kehollani perääntymään ja sanoin "ei tule", kun käännyin pois. Jossain vaiheessa vein sille vesikupin ja silitin dominoivasti. Koiran dominointisilitys on Jan Fennelin sanojen mukaan koiralle osoitus sen heikoista paikoista (päälaki ja niska), joilla ikään kuin sanotaan koiralle, että nämä ovat sinun heikot alueesi mutta minä en tee sinne pahaa. Yleensä koira tarjoaa persustaan, leukaa, mahan alustaa eivätkä siedä pään ja niskan rauhallista silittämistä. Ne ravistelevat ja pyrkivät pois tai huitovat tassulla. Väinö alkoi läähättää, painaa päätään maahan ja nuolla tassujaan. Mistään muualta silittäminen ei saanut tätä aikaan. Jatkoin rauhallista silittämistä kunnes koira luovutti ja lähdin näkkäristä pois. Väinö ei edes yrittänyt perään. Päästin sen sieltä pois ja se tuli hyvin rennosti ja kunnioittavasti muualle asuntoon.
Kiska piti Väinölle ensin jöötä vesikupin suhteen, keittiön suhteen, maton suhteen, sukan suhteen, hengittämisen suhteen,... Ajattelin ensin sen olevan liian törkeä ja aloin puuttua asiaan. Mitä kauemmin Väinö oli ollut sisällä, sen paremmin huomasin Kiskan (jälleen) olleen oikeassa. Näennäinen alistuminen on eri asia kuin oikea alistuminen ja Väinöllä oli ego ja olettamus kuitenkin aika korkealla, joten Kiskan höykytys ei ollut turhaa. Kun olin "auttanut" pientä pentu-rukkaa pahalta nartulta, se alkoi osoittaa Kiskalle murinalla ja näykkäisyllä mitä mieltä se oli sen dominoinnista. Menin välittömästi Kiskan avuksi dominointiin ja ärähdeltiin sille molemmat. Lopulta Kiska piti ihan omaa näkkäriään Väinölle puolen tunnin ajan :D Minun ei tarvinnut kuin makoilla sohvalla. Hilma oli edelleen jääkauden kannalla.
Kiskan näkkärin jälkeen Väinö haki makuupaikan, Kiska meni omaansa ja koko lauma nukkui ihan rauhalliset yöunet, välillä vaihtelivat paikkaa ja nukkuivat suht lähekkäinkin. Kiska on pitänyt Hilmallekin näkkäriä. Joskus olen lenkillä ajatellut, että nyt on saanut beagle pitkää siimaa ja käytös on alkanut muuttua rellestyksen puolelle. Tulemme sisään ja eteisestä poistuessa Kiska on ärähtänyt Hilmalle, joka on jäänyt eteiseen nököttämään, kunnes Kiska antaa sen tulla pois. Pitäisi vain luottaa tuohon mahtavaan elukkaan.
Sitten tein hihnakoulua. Väiski on sen verran elänyt pellossa, että murinasta se väistää ja näennäisesti alistuu, mutta muuten minun tottelustani ei ole hyötyä. Pelkkä "pelko" ei saa sitä tottelemaan, kunnioitus on ansaittava. Se ei kukkoile täällä, mutta en kuitenkaan ole sille vielä Aurinko. En lähtenyt koulimaan hihnakuria mitenkään kahtena ensimmäisenä päivänä, koska tiesin sen onnistuvan todennäköisesti vain puoliksi. Laitoin koiralle paksun kaulapannan ja annoin sen vetää. Tärkeää oli kuitenkin osoittaa, ettei hihnan kireydellä saanut mitään. Sen piti pysyä yhdellä laidalla ja minun napani toiselle puolelle menemisestä tuli välitön korjaus ja perään kehoitus mennä taas laitaan. Jos se kiskaisi hajulle, oli tärkeää etten horjunut milliäkään perään. Hyviä hauksia ja erinomaisia keskivartalolihaksia siis. Koira ei saanut vetää minua kuin rättiä perässään. Tällöin vetäminen ei ole niin iso hallinnan väline koiralle.
Yhtenä päivänä aika oli aavistukseni mukaan otollinen ja aamulenkki alkoi ensimmäisellä nyppäyksellä. Tarkoitus on "näykkäistä" koiraa kivuttomasti kaulan pitkistä lihaksista nyppäisemällä hihnaa ja kieltämällä tai murahtamalla samanaikaisesti uskottavasti, mutta rauhallisen varmasti. Jos nyppäisyn tekee niin, että hihnan kiinnityskohta on niskassa, väärinpäin, kaulan alla, mahdollinen ketju ylhäällä korvien takana tms., satutetaan koiraa eikä saavuteta mitään. Nyppäisy tehdään aivan kuin puolisoa hihasta nykäisemällä, että hei kuule minua. Nopea nyppäisy ranneliikkeellä, ei nykäistä koiraa puoli metriä ilmaan tai laiteta koiraa ulahtamaan. Nyppäisy ja kielto heti kun hihnan päässä tuntuu pienikin paine. Nyppäisy ei saa myöskään olla hihnan kiristämistä, vaan nopea reagoiminen koiran vetämiseen. Tämän jälkeen on tärkeää, ettei myöskään ihminen kiristä ikinä hihnaa ohjatakseen koiraa, kuten usein on tapana; koira vedetää sivuun tai hajulta pois mukaan. Jos koira ei tule kehoituksesta huolimatta mukaan ja hihna kiristyy taakse jäävän koiran takia, tulee nyppäisy ja kielto. Koira ei tiedä kuka hihnaa kiristi, joten jos ei tule kieltoa vaan se revitään mukaan, ja sitten koira menee eteen, kiristää hihnan ja saa nyppäisyn, se menee sekaisin. Mitä ihmettä minusta oikein haluat?!
Nyppäisy upposi Väinöön kuin veitsi voihin. Se mietti kyllä kiellon tulleen hihnan kiristämisestä, mutta ei ollut varma. Toisen kerran se testasi sitä ja kun etusormella pidin hihnan lenkkiä kiinni ja tunsin pienen paineen, nyppäisy ja kielto. Tämän jälkeen sitä piti välillä muistuttaa. 7-kuisella on kuitenkin aika paljon pennun innokkuutta, mutta Väinöön alkoi tehota pelkkä sanallinen muistutus siitä, että nyt on liikaa askelilla nopeutta.
Nyt oli tärkeää, että vaikka sen pitää kulkea hihna löysällä, on lenkkeilyn oltava silti sille mukavaa. Tarjoilin paljon hajuja ja annoin reilusti myöten käsi pitkällä ja mukaan menemällä pusikoihin ja tien laitaan. Kannattaa ennemmin myödätä kuin nyppäistä hajulle menevää koiraa, koska jos se nyppäisystä huolimatta pääsee hajulle, se saa silloin palkkion ja alkaa kovettaa itseään nyppäisylle. Aina kun koira saa, se vahvistaa sen hetkistä tilaa. Koiralle liikuntaa tärkeämpää on postien lukeminen ja sitä sille on tarjoiltava. Se osoittaa myös hyödyllisyyttäni, koska sallin ja kehotan sitä tekemään niin. "Hitto, tän tyypin kanssa kantsii kävellä!"
Menimme lenkin varrella sijaitsevaan koirarantaan, jossa on aidat ympärillä ja laskimme koirat irti, jotta ne voisivat tehdä omia ratkaisujaan laumadynamiikan suhteen. Tietenkään rannalla ei ollut ketään, syksyisin siellä ei koskaan tai harvoin käy kukaan. Väinö pääsi irti, kun se suostui tulemaan luokseni. Kehuin sitä rauhallisesti ja silitin sitä dominoivasti. Otin hihnan pois ja ärähdin jos se meinasi lähteä. Jatkoin silittämistä ja kun lopetin, sanoin rauhallisesti "mennään" ja lähdin kävelemään. Väinö lähti jolkottelemaan jo irtiolevien Kiskan ja Hilman luo. Välittömästi (vielä jääkautta Väinölle pitävä) Hilma kutsui Väinön leikkiin, ja kun se tuli mukaan, Hilma hyppäsi kaulaan ja ärähti. Juokseminen jatkui, mutta Väinö tiesi nyt missä mennään ja kuka määrää. Rouva Poliisi, eli Kiska, tuli juoksuleikkiin väliin ja dominoi sekä Hilmaa, että Väinöä vuorotellen ja haukkui niiden korviin. Kaikki ylimääräinen kohellus lopetettiin Kiskan toimesta ja leikki oli dynaamista ja rentoa juoksemista.
Jos koirat juoksivat lähellemme ja jäivät siihen, ärähdimme jahtaavan osapuolen toisen kimpusta pois. Samoin jos meidän selän taakse halusi joku koirista lepäämään, pidimme sille muista koirista tilaa. Muuten oli leikki vapaa ja koirat saivat tehdä ihan omia ratkaisujaan. Väinö huomasi nyt, että akkavalta on totta ja sisällä oli eilistä paljon rennompi meininki. Kiska on pitänyt näkkäriä joka päivä pari kertaa muutamia minuutteja ja rajannut muutenkin sen tilaa. Eilen Väinö uhitteli Kiskalle takaisin ja kävi Kiskan kaulakarvoihin kiinni. Hyppäsin välittömästi Kiskan avuksi ja ärähdettiin kukkoileva penska tiehensä. Nämä on näitä koirapuistosta opittuja 'hienoja' taitoja, joita tuon luontoinen koira käyttää itseään huomattavasti parempiin koiriin. Huomasin sen laskevan hyökätessään vähän alleen, joten tilanne ei todellakaan ollut sille mitenkään iisi tai osoitus siitä, että se olisi niin kova tai hirveä pentu, vaan sen oli tehtävä sitä mitä se on joutunut oppimaan. Tuollainen vastuu noin pienillä hartioilla. Ärähdyksemme jälkeen se huomasi, ettei se kuollut ja säännöt ovat nämä ja jos täällä ei uskota vanhempia, on koko lauma apuna. Se ihan kuin rentoutui. "Ahaa, asiat ovat nyt näin, minun ei tarvitse." Tilanteen jälkeen laskin hartiat rennoksi, katselin koirasta pois päin ja hengitin syvään. Näin teki myös Kiska. Sitten Väinö ravisteli tilanteen pois, sen jälkeen Kiska. Minäkin ravistelin :D Sitten häkissään sivummalla nukkumassa ollut Hilma varmuuden vuoksi ravisteli sekin :D
Jätettiin Väinö yksin kotiin, kun lähdimme käymään kaupassa. En vielä viitsi tuoretta laumaa jättää pieneen tilaan keskenään, joten otimme nartut mukaan. Yksinolo-ongelmia ei ilmennyt, mitä nyt pentumaisesti yksi lyijykynä silputtiin, mutta ei muuta. Ei protestia, ei hätää. Leluja se oli kaivanut lelukopasta lattiat täyteen. Kun olin riisunut ulkovaatteet ja purkanut kauppakassit, pyysin Väinöä luokseni ja ajattelin vähän vahvistaa yhteenkuuluvuuttamme. Nyt ensimmäistä kertaa leikin ja nujusin sen kanssa. Leikin vetoleikkiä pehmolelun kanssa ja kehuin sitä rauhallisen kannustavasti, mutta myös hieman kiihdyttävästi "oi miten taitava Väinö, miten taitava, ai miten upee!" Ja kun oikein oltiin revitty ja riehkottu, sanoin jämäkästi mutta lempeästi "irti". Eihän Väiskillä ollut mitään tietoa mitä se tarkoittaa. Pidin kättä paikoillani ja ärähdin "HÖH!" jonka jälkeen välitön ohjeen toisto "irti". Kun koira laski irti, sanoin lempeästi ja rauhallisesti "joooo" ja hengitin.
Heilutin lelua ja kehoitin Väinöä ottamaan taas ilon irti. Ja sehän otti. Nyt repimisen ja kannustamisen jälkeen irti-käsky toimi ja se sai taas minut hyvin tyytyväiseksi. Sitten riehkasin itse lelua vähän, mutta en kehoittanut koiraa ottamaan sitä. Se yritti napata kiinni, jolloin ärähdin sille tiukasti. Sitten jatkoin taas lelun vetkuttelua, kunnes kehoitin koiraa nappaamaan kiinni. Väinö tajusi jutun juonen ja odotti aina innokkaasti milloin annan luvan ja milloin tulee irti-käsky. Kun leikki oli ohi, tuli irti-käskyn jälkeen pois-käsky ja sillä hyvä. Jätin lelun jalkoihini ja kun nousin, syöksyi Väinö lelua päin. Ärähdin sille ja se peruutti odottelemaan. Kun olin poistunut kunnolla, se lähestyi lelua kuulostellen tuleeko ärähdystä, ei tullut, joten se haki lelun ja riehui sillä hetken. Totesi tosin aika tylsäksi jutuksi yksinään riehkaamisen :)
__
Yksi päivä Kiska pääsi hierojalle. Voin suositella Suvieraa lämmöllä. Kiskalla kesti jonkin aikaa rentoutua, mutta rauhallinen ja varma Suvi sai Kiskan nauttimaan hieronnasta ja hyväksymään käsittelyn. Vasemmassa lonkassa on jotain, joka pitäisi akupunktiolla hoitaa. Ilmeisesti pientä nivelrikkotyyppistä. Muuten jumit saatiin hyvin pois ja koiran olemus muuttui tosi hyväksi! Suvi oli odottanut raihnaista könkkäistä koiraa, koska sanoin iäksi 12 vuotta ja että "on vähän jumia siellä täällä." Pihalle saapukin rennosti ravaava koira. Tuon koiran ikää ei kukaan koskaan usko :D
Väiski odotteli autossa sen aikaa ja se nukkuikin koko ajan. Hihnakäyttäytyminen on parasta mitä koiralta voi odottaa. 7 kuukautta vanhan koiran energia ja pentumainen höhhäys ja silti se itse alkaa hölläämään, kun hihna alkaa kiristymään. Se jaksaa ihailtavasti keskittyä! Nyt, kun se kokee minut jo laumakseen ja alkaa hiljalleen kotiutua ja tottua meidän rytmiin, voisin alkaa opettaa hyödyllisiä temppuja. Istu, paikka ja luoksetulon vahvistus. Tuntuu hassulta elää pennun kanssa, vaikkakin se on jo yli puolivuotias, mutta siinä on pentumaista käyttäytymistä silti tosi paljon. Miten hitossa pennulle opetettiin temppuja? Muistini mukaan Kiska kyllä 12 vuotta sitten tiesi käskyt emän maidosta :D Pitääks noita opettaakin?!
Yöllä tuli pissat matolle, sen siitä saa kun lotkottaa puoli järveä iltalenkillä... Makuuhuoneeseen meno on sallittu vain lauman kunniajäsenelle, Kiskalle. Hilmalla on sen häkki, johon se pääsee halutessaan luolamaiseen turvaan ja rauhaan. Kiska kun liittyi Hilman laumaan ja Hilmalla on makkariin meno kielletty, sallimme sen Kiskalle jotta koirat saavat toisistaan halutessaan rauhan. Samalla se suosii hyvin Kiskaa, se kun on koirien kesken pomo, niin sitä on hyvä tukea toisten koirien silmissä. Nyt Kiskalla on myös Väinön takia hyvä, rauhallinen soppi mennä välillä lepäämään. Oli todella yksinkertaista opettaa Väiskille raja. Napakka ärähdys aina kun se oli aikeissa ylittää oviaukon ja siinä se. Pari kertaa riitti, seuraavana päivänä se testaili ja sama käsky päti ja koira hyväksyi sen, vaikka Kiska marssii ovesta miten haluaa.
Hyvin koira ymmärtää loogisesti asioita, eli "älä mene nyt sinne keittiöön" on eri asia kuin "et ikinä astu makkariin", ja koira tajuaa sen eron.
Tänään tuli puheeksi hieroja-Suvin kanssa vanhanaikainen johtajuusmääritelmä. Hän oli löytänyt hyvän kirjan koirien käyttäytymisestä, jossa oli kyllä paljon asiaa, sosiaalinen hierarkia mainittiin, mutta johtajuuskäsite teilattiin. Lukiessaan hieman eteenpäin hän huomasi, että siinä puhuttiin vanhanaikaisesta ihmisen keksimästä käyttäytymisestä jossa johtajuus on pähkinänkuoressa sitä, että tulet kotiin, koira on tehnyt pissat, nostat sen niskasta ja hierot sen naaman siihen mahdollisimman kovalla aggressiolla. Karjut koiralle, olet sille vihainen, käytät fyysistä pakotetta kuten selätystä jne. Ei ihme, että halutaan karsia ihmisen mielestä termit johtajuus ja dominanssi, jos tuo on ainoa tiedettävissä oleva keino toteuttaa sitä. Tuollainen on kaukana johtajuudesta, tuo on vain epävarman ja epäloogisen laumanjäsenen mielenheittelyä koiran silmissä ja siinä puhutaan koiralle ihmistä, ei koiraa. Hyvä nyrkkisääntö koiran kanssa on, että jos olet esimerkiksi vihainen, älä yritä edes tehdä koiran kanssa mitään selväksi. Ensin olet Zen-lehmä, kuten yksi kouluttajatuttuni Päivi sanoo, ja sitten järjestäydyt lauman kanssa. Turvallinen johtaja on voimakas myös - ja ennen kaikkea - henkisesti.
Koirien sosiaalinen käyttäytyminen on kyllä todella mielenkiintoista. Ne oppivat toisiltaan todella paljon. Kiska ja Hilma ovat olleet samaa laumaa nyt kohta 2 vuotta (tämän nettisivun kirjoittamisen hetkellä yli 4 vuotta) ja niille on tullut käyttäytymistapoja ja jopa vinkumisääniä toisiltaan. Haukottelut, päikkärit, pesemiset ja hengittämiset on synkronoitu. Nyt kun Väiski on talossa, Kiska ja Hilma ovat tiimiytyneet hyvin. Jos Hilma ei saa Väinöä väistymään, siirtyy Kiska selkä kohden Hilmaa ja naama kohden Väinöä ärähtämään. Väinön lähdettyä Hilma heiluttaa Kiskalle häntää. Myös toisinaan jos minä ärähdän Väinölle, saattaa jompikumpi nartuista tulla auttelemaan. Ärähdän hiljaiseksi kyllä myös nartun, koska haluan oikein osoittaa etten tarvitse apua, ja että Väinön silmissä hallitsen sen pomoa hyvin.
Mutta tärkein asia mitä tuo koira on näinä neljänä päivänä meidän laumassa oppinut on beaglen ominainen "head tilt". :D Miettikää nyt hemmetti kolme koiraa istumassa rivissä ja kääntelemässä päätään puolelta toiselle kun jotain jännää tapahtuu. Kiitos Hilma.
__
Tänään tultiin tekemään jänispataa vanhempieni luokse ja otimme koko konkkaronkan mukaan. Aikaisemmin päivällä käytiin Väinön ja Kiskan kanssa tutustumassa Savitaipaleen metsiin ja istuivatpa koirat ensikertaa takakontissa keskenään. Kiska ärähteli ja murahteli joka kerta, kun auto liikkui ja Väiski joutui törmäilemään Kiskaan, pitäen sitä näin kovassa kurissa ja rajaten omaa henkilökohtaista tilaa. Aikaisemmin, kun puutuin tähän, Väinö alkoi haastaa Kiskaa. Kiska siis taas tiesi mitä se teki. Kyllä se varmaan ajattelee välillä tekemisistäni, että voisitko lopettaa tuon häsläämisen, pahennat vain tilannetta.
Väinö huiskutti hännällään itsensä vanhempieni sydämiin. Sisällä Väinö on todella kiva koira, se ei hauku edes ovikelloa ja ottaa vieraat avosylin vastaan. Nyt huomaan, että se on alkanut hiljalleen kotiutua, koska se tarkkailee ja kuulostelee minua tosi paljon. Olen selkeästi nyt "se tyyppi". Nyt luoksetulokin on muuttunut koiran haluksi tulla ja sen häntä heiluu. "Ihanaa, tuo puhuu minulle, ihanaa, pääsen sen luokse!" Kun pari ekaa päivää se ei edes aina tullut tai tuli vähän väkinäiseksi. Sen kunniaksi vietin laumahetken kaikkien koirien kanssa, joka vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Sain ne rentoutumaan hengittelemällä syvään ja oleskelemalla vain. Lähimpänä istui Hilma, joten aloitin nuuskimalla sen korvia ja silmiä. Laitoin hellästi leukani sen niskaan ja hengitin rauhallisesti. Sain vastapalveluksena samat nuuskutukset ja alisteisia eleitä, kuten pään painaminen. Silittelin sen niskaa ja päätä ja jos joku koirista olisi ängennyt siihen, olisin murahtanut ne pois. Nyt oli tämän koiran vuoro, koska minä päätin niin.
Seuraavaksi oli Väinön vuoro ja se heittääntyi kyljelleen onnesta. Väinö yritti laittaa tassun käteni päälle, mutta kevyt, melkein huomaamaton, murahdus, oikeastaan hengitys, riitti. Selälleen meno on joskus oman tilan hallintaa, mutta kyljelleen meno on alisteista. Hilma joskus tarjoaa feikkialistumista eli selälleen menoa, kun sitä käskee maahan. Se kuvittelee sillä saavansa tahtonsa läpi, mutta kumma kun ärähtää niin heti koira tietää mitä pitää tehdä.
Laumamakoilun ja nuuskuttelujen jälkeen nousimme kaikki rentoina ylös ja lähdimme vaeltelemaan kuka minnekin.
Porukoilla olohuone on kiellettyä aluetta ja koirat oppivat kyllä uskomattoman nopeasti minne saa mennä ja minne ei. Yksi terävä ärähdys, kun se oli astumassa kynnyksen yli ja taas se oli sillä selvä. Hilman kanssa ne ottivat hurjaa rallia, eikä kumpikaan mennyt olohuoneeseen edes leikin vauhdissa. Nelivetojarrut välillä päälle, kun liuku meinasi mennä liian pitkäksi, ettei vaan mennä rajan yli. Sitten Kiska tuli ulkoa sisään ja meni koirapoliisina keskeyttämään hauskanpidot kahdella haukulla, joista toinen osoitettiin Väinölle ja toinen varmistukseksi Hilmalle, että sinä kans!
Ainoa asia mistä sisällä pitää pitää ääntä, on oman kuvajaisensa havaitseminen vastapäisestä ikkunasta. Ette muuten usko miten jännää on nuoren koiraherran elämä toisinaan!
Lenkkeilyjä on alettu pidentää kunnolla, nyt kun tänne tuli kunnon lumi, on hankikävelyt Väinön suosikki. Tekee jaloille hyvää, kun niitä pitää nostaa kunnolla ylös ja on pieni vastus. Vähän kuin uiminen. Mitään kipuja se ei ole osoittanut ennen tai jälkeen liikunnan, nukkuu mitä ihmeellisimmissä asennoissa mutta sikeästi ja rauhallisesti. Väinöllä todettiin myöhemmin D-lonkat ja jalat olivat todella huonot tullessaan meille. Sen lihakset olivat heikot ja jalat ihan vänkyrällään.
Väinö on hyvin pentumainen, olen hakenut sen suusta rättiä, pesupalloa, kännykän laturia ja kenkiä. Höhlämäisenä se katselee miksen saa näitä muka natustaa, mutta hyväksyy kerrasta mikä on lelu ja mikä on minun tavaraa. Kotiutuminen on alkanut todella hyvin ja nyt olen ollut muutaman yön omassa kämpässä ja pari iltaa ollaan käyty vanhempieni luona kylässä. Väinöä ei haittaa paikka tippaakaan eikä se ahdistu yhtään, koska pääasia on että lauma, pääasiassa minä, ollaan siellä.
Koirien kesken on myös tapahtunut iso harppaus. Väinö on osa laumaa ja nartut ovat alkaneet vähemmän "höykyttää" sitä. En tietenkään sallisi mitään kurmootusta tai simputusta, mutta nyt jokaista nurkkaa ja esinettä ei ole tyttöjen tarve omia täällä. Säännöt on nyt siis ladeltu vanhemmilta koirilta nuoremmalle. Väinö on löytänyt kaikista kolmesta kämpästä (minun, Jukan ja vanhempien) oman paikkansa ja tietyt tavat. Vanhemmilla Väinö tietää, että ovelle voi mennä kysymään josko se pääsisi etupihalle juoksunaruun. Yksi päivä kävi hassusti: hihnan lukko oli jäätynyt väärään asentoon ja se irtosi pannasta. Huomasin tyhjän hihnan pihalla ja säikähdin, että nyt on koira ties missä. Kuitenkin vieraassa paikassa kotiutuminen kesken ja onko sillä edes vielä sellainen olo, että me olemme laumaa, että sen vietit käskisivät sen pyöriä vähintään lähellä. No, hetken huhuiltuani kuului hyvin akitamainen "möh!" Suunnistin ääntä kohden ja siellä Väinö oli ihmettelemässä autotallin edessä naapurin collieiden pitämää mekkalaa. Kun se huomasi minut, se ilahtui valtavasti ja lähti häntä huiskuen tulemaan kohti. Kun taputin reittäni ja sanoin "tule vaan!" se hypähti ihan laukkaan!
Jostain syystä Väinö on tykästynyt minun kämpässäni vessaan :D Ei sitä ole sinne koskaan pyydetty tai ei se ole joutunut sinne Kiskan asettamana näkkärinä tai mitään, mutta sinne se yleensä vetäytyy päiväunille. Liekö siellä hieman viileämpi? Varsinainen ulkokoira tuo kyllä on, viihtyy parvekkeellakin paljon eikä välitä lumesta ja tuulesta. Nyt ei ole ollut mitään kähinääkään koirien kesken ja Väinö suhtautuu Kiskaan kuten penskan kuuluu. Yksi päivä se toi lelun Kiskalle ja törmäsi "vahingossa" Kiskaan, eli niin ärsyttävän tarkoituksella kuin vain voi. Kiska ärähti ja Väinö hyppäsi pentumaisesti ensin puoli metriä ilmaan ja sitten Kiskan ympäri kaksi kertaa antilooppiloikilla, laskelmoiden nopeutensa ettei Kiska saa sitä kiinni, ja juoksi sitten karkuun lelu suussa. Kiska suhtautuu nyt isoäitimäisen kärsivällisesti Väinöön, koska on ensin osoittanut sille ettei se oli iso ja kova, vaan pentu. Ja nyt kun Väinö saa olla pentu, se on sitä täydestä sydämestään
Jukka on puhunut töissään (keskussairaala) bonuskoirastamme ja siellä eräs lääkäri kiinnostui kovasti. Hänellä on ennestään shiba, joten japanilaisista koirista ja niiden erityisluonteenpiirteistä on kokemusta ja tietoa. Väinö huiskutti häntäänsä siihen malliin, että saa nähdä voittaako järki vai tunteet hänellä.
Tämä olisi Väiskin kannalta erittäin mutkatonta, eli samassa kaupungissa asuva ihminen jos ottaisi tuon koiran, kävisi vaihto toiseen laumaan mutkattomammin. Ensin yhteislenkkejä heidän kanssaan, sitten kyläilyjä, pidempiä kyläilyä, koira hoitoon päiväksi, yöksi, viikonlopuksi,... Väinön vaihto toiseen kotiin ei vaikuttaisi niin kylmältä kuin mitä se on nyt joutunut kokemaan. Tämä olisi aikamoinen lottovoitto kaikkien kannalta.
Kasvattaja tekee sen lopullisen päätöksen, ainoa toiveeni on, että Väinö löytää hyvän ja rakastavan kodin. Ohjeistin tuota kiinnostunutta kodintarjoajaa siitä millainen Väinö on, ja että millainen se nyt tässä on ei tullut ilmaiseksi. Puhdas auktoriteetti sai sen kävelemään lenkeillä ja se mitä se nyt on, täytyy uuden omistajan rakentaa taas uudelleen. Ainoa mitä olen saanut aikaan, on sen pään nollaus henkisesti varttuneesta koirasta pennuksi jälleen. Siitä saan kiittää myös Kiskaa ja Hilmaa, jotka ovat sen sille hyvin osoittaneet.
Hilmasta onkin tullut Väinön suosikki. Aamu alkaa sillä, että Väinö venyttelee ja keimailee itsensä Hilman tykö ja läimii sitä tassulla päähän. Sitten se kirputtaa ja lussuttaa sen korvat, päälaen ja niskan ihan pentukuolaiseksi. Hilma aikansa antaa sen tehä niin, kunnes se ärähtää. Silloin Väinö häntä heiluen painaa itseään vähän alaspäin ja kohta on taas Hilman kimpussa. Joskus laitan stopin koko touhulle, koska se saa välillä ihan älyttömät mittasuhteet. Eilen sitä nujuilua kesti tunnin. Hilma tuli välillä jalkoihin turvaan ja kohta se taas pontevasti lähti itse kerjäämään ja räsähteli sitten pennulle. Lopulta laitoin molemmat jäähylle, Hilman päikkäreille ja Väinölle lelu suuhun.
Välillä se seurailee Hilman tekemisiä ihan sen kyljessä kiinni ja apinoi kaikkia eleitä ja tekemisiä. Ikään kuin "näytäpä miten ollaan koiria?"
Väinöstä on tullut vähän kuin puoliulkokoira. Se viihtyy pakkasessa ja lumessa tosi hyvin ja sillä on älyttömän hyvä turkki. Eilen tehtiin oikein kunnon pitkä lenkki. Pelkäsin seuraavana päivänä, eli tänään, siinä olevan treenikipua tai muuta viitteitä tuohon huonoon takaosaan, mutta paskan latvat, jalat eivät oireile yhtään. Lihakset alkavat selvästi muodostua sinne hankikävelyn myötä ja koira itse määrittelee ajan ja tavan. Hyvin jaksaa. Yksi päivä laskin sen myös irti ja se sai rallata pitkin poikin. Oli tasaista, oli liukasta, oli hankea ja lumista metsää. Kaikki osiot se veti täysillä ja jalat ihan oikeaoppisessa asennossa. Vertailtiin kuvia ja muistikuvia ja Väinön jalat ovat alkaneet lähteä suoristumaan. 7kk vanha onneksi vielä vähän kasvaa, joten muutosta voi tulla.
Kiska ja Väinö nekin ovat löytäneet yhteisen sävelen. Olen alkanut nyt karsia turhia jupinoita pois, jotta siimat pysyisivät minun käsissäni. Pystykorvat nukkuvat usein lähekkäin, ainakin osan yötä. Kiska on itsenäisempi ja tykkää vetäytyä sitten makkariin puoliksi sängyn alle jossain vaiheessa yötä. Hilma on paljon lempeämpi ja sallivaisempi kuin Kiska, mutta yritäpä lähelle nukkumaan... Kiska kun ei anna mitään Väinölle (leikkimistä tms.) niin se kompensoi sitä viileyttään sitten nukkumalla Väinön lähellä. Hilma taas antaa kaiken, niin sitä pitää kompensoida ottamalla etäisyyttä muualla.
Asiasta viidenteen, tuli mieleen kun usein puhutaan dominanssista ja tämä ja tuo ja nämä ovat dominanssia eikä koiralta pidä sallia sitä ja tätä. Ehkä ohjeistus kirjoitettuna varsinkin täytyy olla hyvin mustavalkoista ja selkeää, jotta se olisi mahdollisimman yksinkertaista toteuttaa käytännössä. Minä en tiennyt pevistä mitään, kun Kiskan koulutin sillä linjalla - tietämättäni. Syy miksi pidän ja kannatan peviä on se, ettei siinä ole mitään ihmisen lisäämää. Kaikki on opittu koirilta ja se on niille luonnollista kieltä. KoiranKORJAUKSESSA toki saatetaan käyttää apuvälineitä, kuten purkkia, mutta normaaliin koirankasvatukseen sitä ei tarvita. En Väinölle ole kertaakaan tarvinnut purkkia, koska se ei tiedä minun maneerejani ennestään enkä ole voinut tehdä sen kanssa virheitä. Kaikki auktoriteetti on lähtenyt minusta, ei apuvälineistä, ja niin pitää ollakin. Jos laittaisin ärähdyksen perään purkin, olisi seuraavalla kerralla ärähdykseni paljon laimeampi ja tarvitsisin taas purkin ollakseni vakuuttava. Miksi siis turhaan tarttua siihen? Aikuisen korjattavan koiran kanssa on tehty jo vuosia virheitä ja niiden korjaamiseen tarvitaankin jo muita keinoja kuin pelkkä kasvatus.
Hyvänä esimerkkinä tuosta mitä tulee sallia ja mitä ei, on koiran nojaaminen. Viereen tuleminen ja omistajaan nojaaminen, ehkä tassun laitto jalan päälle, on röyhkeää ja koira osoittaa sen olemusta sinulle. Se kenties vaatii samalla silitystä tai tekemistä. Mutta kevyt nojaaminen, ilman että koira haluaa mitään tai esimerkiksi sinun silitellessä sitä, on osoitus yhteenkuuluvuudesta ja siitä rankaisu (tuuppaisu tai ärähdys) olisi vain suhteen heikentämistä. Minulle itselleen on niin helppoa kun tunnistan nuo pienet vivahteet luonnostaan, mutta esimerkiksi Jukka, joka on hyvä koiranlukija, ei välttämättä niitä huomaa. Olen siis hyvin onnekkaan "lahjan" saanut.
Toinen esimerkki on nuoleminen. Onko se kiihtynyttä, hellää, alistavaa vai alistuvaa, vaativaa, pyytävää. Mikään ei ole niin yksiselitteistä ja sen takia päivät koiria tarkkaillessa ja niiltä oppiminen ei ole tylsää.
__
Eräs päivä törmäsimme ensimmäiseen koiraan lenkillä. Ihan totta, ensimmäiseen :D Emme asu missään perähikiällä ja yleensä koiria ramppaa vastaan vähintään viisi per lenkki ja nyt kohta 2 viikon aikana tapahtuu ensimmäinen kohtaaminen eikä sekään ollut ohitus. Takaapäin yllättäen tuli nainen kahden koiransa kanssa, jotka vaihtoivat sitten suuntaa. Olin kiinnostunut näkemään Väinön reaktion koirakohtaamisissa ja nyt sattumalta olimme vielä kahden ilman muita koiria lenkillä. Karvat nousivat pystyyn säkän ja persuksen kohdalla, joka tarkoittaa epävarmuutta. Pelkkä säkän nosto on "aggressiivisuutta", mutta koko selän nousevat karvat ilmaisevat ennemmin pelkoon/jännitykseen. Väinö tarvitsee siis ennen kaikkea turvallisen johtajan, johon se voi luottaa. Kehotin sitä tulemaan mukaan, eikä se tullut, joten ärähdin. Ärähdys sai sen kipittämään luokseni ja hakeutumaan lähelleni. Pelkkä kielto lopetti taaksepäin tuijottelun. Väinö palautui hyvin nopeasti kohtaamisesta ja nuuski ja tutkiskeli maata todella pian normaalisti.
Ensi viikolla menen :laan ja otan silloin Väinön mukaani. Jos aikaa on, teemme pienen testin esimerkiksi kelkalla tuolle koiralle. Minua kiinnostaa valtavasti minun ja Väinön suhde, koska olemme tutustumisessa vasta lapsenkengissä. Nähtäväksi jää, että onko sillä tositilanteissa minuun oikeasti luottoa ja millainen tuo koira perin pohjin on.
Eilen pidin pienen itsenäisyyspäivänkestityksen parille kaverilleni. Meitä oli yhteensä kuusi pienessä kämpässä ja jokaisen Väinö otti vastaan häntä vatkaten. Se on nykyään ihmisistäkin jo kiinnostunut ihan eri tavalla. Se yrittää saada hyödykkeitä niistä, kuten lattialle pudonneita ruokia ja hellyyttä. Ja hellyyttä koiranpentu tarvitseekin! Nyt sitä oli jakamassa kuusi ihmistä eikä Väinö mennyt sekaisin, riehaantunut liikaa tai ylivirittynyt. Mielestäni se on niin tervepäinen koira kuin koira voi olla. Se on noin nuorena ja hyvin vakaa, vaikka se välillä penturiehaantuukin. Mutta missään tapauksessa se ei ole ylivilkas tai huonohermoinen. Väinöstä saisi aikuistuttuaan hyvän laumatyöskentelijän.
Tänään käytiin Väinön kanssa Homeetalla. Kouluttaja-Marian koira bullterrieri Pirkko osoitti uteliasta kiinnostusta Väinöön, joka tarkoittaa sitä, että Väinöllä on hyvä energia ja olemus. Kouluttaja kokeili miten Väinö reagoi sen dominanssiin ja sepä reagoikin erinomaisesti. Sai tuomion "erinomainen koira, oikein hyvä luonne". Väinö perseili kouluttajalle alkuun yrittäen rynniä hänen ohitseen törkeästi ja Kiska otti kontolleen auttamisen. Välittömästi se lähti jolkottamaan tyylillä "joo meikä tuntee tämän pennun, annasku mie autan kato". No kouluttaja murahti Kiskan pois, että ei tartte auttaa :D Kiska palasikin miun ja Jukan luokse sitten heti, että en ollu menossakaan. Kiska oli taas yksi ihmeellinen enkeli siinä ja kulki irrallaan vieraiden koirien ohitse. Sillä on siellä työmoodi, koska kotona pennun tulo on aiheuttanut ihmeellisen reaktion kotona: remmirähjäyksen. Joka Kiskan kohdalla tarkoittaa höhhäilyä, hihnan kiristämistä ja ehkä äänen antamista. En ole päässyt antamaan kunnon palautetta, koska on kaksi koiraa hihnassa. Yksi ilta karjaisin sille "HÖH?!" ja Kiska katsoo hämillään "siis enks mä saa vai??" No mitäpä luulet.
Kiska ja vietiin autoon ja Väinö ja Pirkko otettiin irti. Pirkon kanssa ne painivat ja sain hyvin myös osoitettua koiralle suojelustani; blokkasin pari kertaa Pirkon ja Väinön silmissä vahva Pirkko väistää minua. Tämä oli erinomainen osoitus erinomaisuudestani. Uroksissa on huono puoli se, että kotona ollaan ihan sulaa vahaa ja ulkona joudun työstämään enemmän. Ulkona kun uroksen ego väkisinkin nousee, sen rooli on suojella laumaa, metsästää ja ottaa vastuu. Jos perheen narttu (minä) ei ole superkovapaskapää ulkona, ottaa uros sen roolin varmasti. Minua suorastaan rasittaa sellainen kikkailu, nartut on paljon kivempiä :D Sama rooli sisällä ja ulkona eikä tarvitse kokoajan olla "varpaillaan".
__
Väinön ensimmäinen joulu on nyt vietetty. Mukava ajatella, että se sai viettää ensimmäisen joulun "turvassa", rennosti vailla huolia. Oli ilmeisesti ollut sitten kiltti ihan oikeasti, koska sai paketteja :D Siankorvia ja hammaspuhdistusluita. Pientä nahistelua tuli tapaninpäivänä Kiskalle ja Väinölle, ja vaikka kuinka raakeeta se onkaan, on kaikki pennun vika. Tilanteet eivät eskaloituneet, kun heivasin aina Väinön tilanteista ulos ensin, ja ajoin sitten Kiskan myös.
Akitan luonne nostaa päätään Väinössä. Se ei turhia väistele! Mielellään se mielistelee Kiskaa, eli heiluttaa häntää ja tasoittaa tilanteet. Se myös tukeutuu minuun, eli hakeutuu lähelleni ennemmin kuin menee suunapäänä mihinkään. Kuitenkin tietyt tilanteet nostavat siltä sellaisen taistelukoiran vaiston, että enpäs väistäkään! Mitä tapahtuu jos en väistäkään? Sellaista ennemmin uteliaisuutta ja uhkarohkeutta.
Tapaninpäivänä käytiin lenkillä uuden omistajan kanssa. Shiba-neiti vaikutti vähän epävarmalta, se ennemmin käänsi selän Väinölle ja nosti selkäkarvat pystyyn. Nähtäväksi jää miten arki heillä pyörii, tuollainen yhdistelmä vaatii omistajalta aika paljon. Nartun tulisi olla pomo, mutta jos se lähettää tuollaisia signaaleja pennulle, alkaa pentu nostaa egoaan. Se taas ei kuitenkaan nartulle käy, niin pehmeä se ei ole, ja kähinät ovat käsillä. Omistajan on tuettava narttua juuri oikein ja kannustaa sitä juuri sopivasti. Shiban terävyys kuitenkin aiheuttaa liialla kannustamisella myös vaikeuksia ja turhaa pennun simputusta. Lopullinen tilanne kuitenkin nähdään, kun koirat ovat kunnolla tutustuneet. Shiba näytti pitävän pientä huomioimattomuutta, koska Väinö ei reagoinut siihen kuten esimerkiksi Kiskaan. Eli aika hilmamainen energia, terävämpi vielä. Shibana yllättävän kiva narttu, yleensä ovat aika teräviä, kovia, itsetietoisia. Tämä oli selkeästi pehmeämpi ja vakaampi, mikä oli tosi positiivinen juttu.
__
Eilen oli luovutus. Sain lohdutukseksi uudelta omistajalta akitakalenterin :D Hirveän surulliselta tuntui silloin, kun tuli soitto että täällä ollaan valmiita. Silloin olin varma, että purskahdan itkuun just enkä melkein. Koira autoon ja menoksi. Pihalla odotti omistajat innosta hyppien ja heti tuli parempi mieli. Menee kotiin jossa sitä todella rakastetaan ja johon se on todella haluttu! Olivat ostaneet Väinölle valmiiksi jänispehmolelun, petin, oman luun,... :) Hetken siinä juteltiin ja pyysin Väiskiä tulemaan vielä moikattavaksi. Sehän tuli laukaten ja häntä huiskuen ja suukotellen. Silloin taas hieman kirpaisi. Tänään on ollut vähän ikävä, lattialta oli unohtunut imuroida kynnenpalaset jotka eilen leikkasin. Asuvat samassa kaupungissa ja ihan lähellä Jukkaa vielä, joten varmasti tavataan. En vaan aio nyt mennä ihan vähään aikaan, saa kotiutua rauhassa ilman hämminkiä ja tottua taas uuteen laumaan.
Haikeaa oli myös se, kun tulimme kotiin ja Hilma kurkkasi meidän taakse Väinöä etsien...
__
Väinö sai viettää vuoden tuossa uudessa perheessä ja väitän, että se oli sen elämän paras vuosi. Niin hyvää kotia en voisi kellekään koiralle suoda. Väinö karkasi 2014 tammikuussa riistan perään shiban kanssa. Shiba palasi aamulla, mutta Väinö ei. Sen etsimiseksi tehtiin kaikki mahdollinen, mutta sitä ei ikinä löytynyt. Väinöllä oli kuitenkin jokin tarkoitus, ehkä se toi meille kaikille elämään pienen ripauksen iloa? Ehkä se opetti minulle koirista jotain, mitä en aikaisemmin tiennyt? Sitä koiraa ei voinut olla rakastamatta ja se eli joka hetken täysillä!